Kristianialainen salapoliisi nyökkäsi ja katsoi kelloaan.
Kapteeni huomasi, että Krag piti kelloa kauan kädessään. Se oli iso kaksikuorinen kultakello, jossa oli joitakin merkillisiä kaiverruksia. Kapteenia kummastuttivat suuresti Kragin kellolla tekemät liikkeet, mutta kun hänen silmänsä sattuivat Harald Vikiin, ymmärsi hän heti kaiken. Onneton tuijotti kuin noiduttuna kelloon muutamia sekunteja, ja hänen kasvonsa kuvastivat mitä suurinta kummastusta. Mutta kummastelua kesti vain muutaman sekunnin. Sitten hän oli taas yhtä tylsä ja välinpitämätön. Kapteeni ymmärsi, että salapoliisi ilmaisi vangille kellon avulla keitä he olivat. Johtaja ei ollut huomannut tätä välinäytöstä. Hän arveli nähtävästi, että "ylhäinen matkustaja" ottaessaan kellonsa esille ainoastaan tahtoi osoittaa, ettei hän enää voinut uhrata kallista aikaansa "Mustan tähden" tarkastelulle. Kapteeni siunasi mielessään Harald Vikiä siitä, että hän ratkaisevassa silmänräpäyksessä oli osoittanut itsensähillitsemiskykyä.
"Ylhäinen matkustaja" lausui sitten muutamia lohduttavia sanoja salaliittolaiselle. Hän johtui siten pian puhumaan uskonnosta, ja sekä johtaja että kapteeni kuuntelivat hartaina. Krag oli ylipäänsä koko keskustelun aikana vankien kanssa puhunut Raamatusta ja uskonnosta — mikä sangen suuresti ihmetytti kapteenia — mutta nyt hän ymmärsi, että tämä kaikki sisältyi Kragin suunnitelmaan. Jokaisella vangilla oli Raamattu kopissaan, siis myöskin Harald Vikillä.
Krag meni vankilakopin pöydän luo ja nosti kirjaa, joka oli sangen suuri.
"Teille, nuori, harhaanjoutunut ihminen", sanoi "ylhäinen matkustaja" sydämellisellä äänellä, "on minulla raamatunlause, joka luullakseni on lohduttava teitä yksinäisessä, hyljätyssä, epätoivoisessa tilassanne".
Asbjörn Krag tunnusteli taskujaan ja mutisi puoliääneen:
"Mihinkä ihmeeseen olen hukannut silmälasini." Vihdoin hän löysi silmälasinsa, jotka hän asetti silmilleen varsin arvokkaasti, alkaen sitten lukea raamatunlausetta. Kapteeni ymmärsi, että nyt oli hetki käsissä, jolloin hänkin voisi olla hyödyksi.
Krag seisoi ristikkoikkunan luona selkä valoa vasten ja suuri kirja nostettuna silmien kohdalle, joten oli miltei mahdotonta, että muut läsnäolijat voisivat nähdä hänen kasvonsa. Hän luki heikolla, värisevällä äänellä.
Raamatunlause oli hyvin pitkä. Kapteeni ei voinut olla huomaamatta, että johtaja tukahdutti melkein huomaamattoman haukotuksen.
Kapteeni, joka tahtoi kääntää hänen huomionsa Kragista, kumartui hänen puoleensa sanoen: