"Kaikki selvää."
Sitten molemmat moittivat turhaa ylimääräistä kierrosta, ikäänkuin jonkun mieleen johtuisi yrittää karata "Mustasta tähdestä".
Vik nojaa kuolemanväsyneenä kalkittua seinää vasten. Äkkiä hän tuntee rautasinkilän selässään. Hän hapuilee käsillään ja päättelee, että hän on vanhan savupiipun vieressä. Rautaluukku peittää piipun kyljessä olevaa reikää. Omituinen ajatus, toivo saa vallan hänessä. Hän muistelee oikein pitkissä savupiipuissa olleen ennen vanhaan tuontapaisia aukkoja nuohoojien varalta. Hän kohottaa poikkipienaa. Luukku voidaan avata. Vartijain keskustelu on nyt niin äänekästä, etteivät he huomaa sitä narinaa, joka syntyy, kun rautaluukku avataan. Vik ryömii raukeasti aukosta ja saa jalansijaa savupiipussa. Sitten hän vetää rautaluukun kiinni. Lukko paukahtaa. Hän kuulee, kuinka vartijat portaitten päässä äkkiä keskeyttävät juttelunsa.
Toinen kysyy:
"Oliko se jotain?"
Toinen vastaa unisena:
"Ei mitään."
"Vanhassa rähjässä kummittelee", huomauttaa ensinmainittu hymyillen. He kulkevat lujaa puhellen portaita ylös. Heidän lyhtyjensä valo hohtaa savupiippuun, Harald Vikin luo, kun he kulkevat ohitse.
V.
Robinson vankilan katolla.