— Nyt minä lasken kymmeneen, sanoi hullu, — jos ette siihen mennessä ole siirtänyt kuningatarta, niin minä ammun. Yksi, kaksi, kolme, neljä…
Asbjörn Krag siirsi kuningattaren.
— Ahaa, riemuitsi hullu, — nyt on peli minun.
Hän teki vastavedon. Nyt näytti salapoliisin peli kokonaan toivottomalta. Ainoa keino, millä hän voisi pelastua, oli pitkittää peliä niin kauan kuin mahdollista, toivossa, että jostain tulisi apua. Mutta kun hän ajatteli liian kauan siirtojaan, alkoi hullu jälleen hypistellä revolveriaan.
Krag oli epätoivoisessa asemassa. Äkkiä keksi hänen korvansa erään äänen. Se kuului ulkoa. Tieltä. Kuului kuin autontorven törähdyksiä.
Hullu heristi myöskin korviaan. Hetken kuluttua kuului ääni jälleen, tällä kertaa lähempänä. Siitä ei ollut epäilystäkään. Tiellä tuli automobiili. Mitä sillä oli täällä tekemistä, näillä autioilla seuduilla tähän aikaan vuorokaudesta?
Mutta peliä jatkettiin. Hullu kiirehti. Katastrofi läheni.
Viimein teki hullu siirron, joka kokonaan paljasti Asbjörn Kragin aseman. Hän menetti tornin ja joutui shakki-asentoon. Silloin katsoi hullu ylös pöydästä ja hymyili.
— Matti neljällä vedolla!
12.