"Pukeudutko siis valepukuun?"
"Kyllä, minun täytyy pukeutua paraimpaan valepukuuni joka ylipäänsä on mahdollinen puettavaksi. Matkustan Mellerudiin jos hän matkustaa Kornsjöhön."
"Mutta jos hän matkustaakin Mellerudiin?"
"Silloin matkustan Göteborgiin. Paras ystävä, voit olla aivan varma, ettei hän matkusta Göteborgiin. Mutta nyt ei minulla ole pitkää aikaa ennen kuin juna lähtee, ja minun täytyy pyytää sinua toimittamaan sen pienen asian, josta jo puhuimme."
Krag meni sitten kiiruusti konttoriinsa ja ne kolme poliisimiestä, jotka jäivät huoneeseen, poliisipäällikkö, Järven ja Brede eivät tuijottaneet niin hiukan murheellisesti toisiinsa.
"On kuten koko ajan olen sanonut", mörisi Brede, "että, joko tulee hän eräänä kauniina päivänä houreihin, eli myöskin… No niin, ehkä hän onkin oikeassa. Uskon nyt kaikkien edestä häneen. Ja kun hän tahtoo saada pienen pelirasian, niin tulee hän sen myös saamaan. Mutta sitten on myöskin tuleva pelirasia, joka tuleekin rätisemään, paras mitä on saatavissa."
Sitten läksi Brede mutisten itsekseen ettei hän koskaan ole ottanut osaa selvillesaamiseen, missä niin monta kummallista esinettä sekotetaan keskenään — pelirasia, eräs puoli hullu neiti, valepukuinen gentlemanni, matkoja sinne ja tänne…
Kun hän neljänneksen kuluttua tuli takaisin ruskea paketti kädessä, istui ja odotti eräs vieras mies häntä.
Se oli vanhempi, harmahtava mies, kultaisine nenälasineen. Brede piti häntä jonakin sellaisena kuin lähetystönneuvoksena, lähettiläänä eli sen tapaisena. Hän kumarsi.
Mutta harmahtava meni häntä vastaan ja sanoi: