Asbjörn Kragin täytyi hymyillä, kun hän ajatteli, mitä lajia "taitelijoita" nuo molemmat herrat olivat. Toisen erikoisalana oli torven puhaltaminen, toisen mereen viskatun bassoviulun vinguttaminen.
Kun he saapuivat Sundvoldenin hotelliin, olivat salapoliisit vähintäänkin tunnin matkan itävaltalaisten edellä.
Kuten Asbjörn Krag heti oli epäillyt, osoittautui, etteivät nuo molemmat itävaltalaiset musiikinharrastajat ollenkaan kiirehtineet matkaansa vanhalle mielenkiintoiselle kirkolle, josta olivat puhuneet ovenvartijan kanssa. Päinvastoin jäivät he levollisina hotelliin, ihailivat näköaloja ja joivat samppanjaa.
Vahtimestari neuvoi heille tien Krokklevenille, mutta he vain nyökkäsivät ja vastasivat, että he luultavasti tulisivat uudelleen jo ensi maanantaina ja silloin kävisivät he Kuninkaan näköalapaikalla. Sitävastoin olivat he hyvin halukkaita tietämään, olisiko mahdollisesti joku pieni huvila vuokrattavana kesäksi tai vielä pitemmäksikin ajaksi, — mieluimmin sellainen, joka oli hiukan tiestä syrjässä.
"Kyllä, on tosiaankin", sanoi vahtimestari. He saisivat vuokrata aivan pienen kalustetun talon, joka juuri oli vapaana, mutta se oli sangen kallis ja heidän täytyi maksaa hyvin. Se oli ihanalla paikalla ja siellä voisi elää vapaasti ja kenenkään häiritsemättä.
Itävaltalaiset asettuivat sen jälkeen vaunuihin, tuumivat hintaa sekä tahtoivat heti lähteä katsomaan tuota taloa.
Vahtimestari seurasi heitä.
Kun he vajaan kahdenkymmenen minuutin perästä palasivat, oli kaikki ratkaistu. He eivät olleet tinkineet, vaan olivat suostuneet maksamaan vaaditun vuokran. He muuttaisivat rakennukseen maanantaina iltapäivällä.
Itävaltalaiset nousivat sitten vaunuihin ja ajoivat jälleen takaisin ehtiäkseen ajoissa Kristianiaan menevälle iltajunalle.
Kun he olivat matkustaneet, sai Asbjörn Krag vahtimestarilta kaikki ne tiedot, joita hän halusi rakennuksen asemasta j.n.e.