"Paras herra", sanoi hän, "luonnollisesti en aio tehdä mitään moitteita, mutta minulla voi kuitenkin olla syytä olla hiukan harmissani siitä tavasta, millä poliisi sekoittautuu minun yksityisasioihini."
"Yksityisasioihin!" huudahti Asbjörn Krag. "Poliisi on ottanut vastatakseen teidän kuninkaallisen korkeutenne turvallisuudesta. Ja epäilemättä te esteettä voitte ajella missä tahansa kaupungissa, mutta hotelli Europan ohitse johtavaa katua pidämme erittäin vaarallisena."
"Minä ymmärrän sen. Mutta olin juuri aikonut ajaa tuon kauniin hotellin sivuitse. Minkävuoksi olisi se katu vaarallisempi kuin muutkaan kadut Kristianiassa?"
"Sentähden että poliisi on saanut selville, että anarkisteja on kaupungissa."
"Niinkö!"
Ilmoitus ei näyttänyt vähimmälläkään tavalla tekevän prinssiä levottomaksi.
"Näiden anarkistien joukossa", jatkoi Asbjörn Krag, "on nuori nainen, joka seisoi hotellin ikkunan ääressä, samassa silmänräpäyksessä, kun kuninkaallisen vaunun piti kulkea sivuitse. Huomasin sen, ja minun onnistui, kuten teidän kuninkaallinen korkeutenne havaitsi, viime silmänräpäyksessä saada ajopelit kääntymään toiselle kadulle."
"Nuori nainen, sanotte?"
"Niin. Hän oli myöskin läsnä, kun teidän kuninkaallinen korkeutenne ajoi rautatieasemalta linnaan. Minusta tuntui, kuin olisi teidän kuninkaallinen korkeutenne huomannut hänet ja että hänen läsnäolonsa olisi vaikuttanut epämiellyttävästi."
"Sitä en voi muistaa. Kuinka hän oli puettu?"