Lähetän tässä piirustuksen, minkä 'New York Heraldin' piirtäjä samassa tilaisuudessa teki kuuluisasta rikoksellisesta. Se on todellinen, pieni mestariteos, hetken innostuksessa syntynyt, ja vain kaipauksella siitä eroan. Se puhuu paljon voimakkaammin kuin mitä minä jäykillä sanoilla voin ilmaista…
Vastaanottakaa sydämelliset terveiseni, rakas virkaveli. Jos kohtalo soisi Teidän toimittaa tuo uskalias rikoksellinen häntä odottavalle kunniaistuimelle: sähkötuoliin, ei kukaan olisi iloisempi kuin Teidän
uskollinen James Clifford."
Kun salapoliisi oli lopettanut lukemisen, olivat molemmat ystävykset hetkisen hiljaa ja Krag katseli hymyillen Harald Breden tarmokkaita ja ällistyneitä kasvoja. Sen jälkeen tarttui hän ääneti vielä kerran kirjekuoreen ja veti siitä kokoontaitetun lyijykynäpiirustuksen. Hän pani sen eteensä pöydälle, ja molemmat poliisimiehet kumartuivat katsomaan amerikkalaisen sanomalehtimiehen mestariteosta.
James Clifford oli oikeassa. Tuo yksinkertainen piirustus ansaitsi todellakin sen ylistävän mainesanan, minkä amerikkalainen salapoliisi oli sille antanut, ja Asbjörn Krag oli ensisilmäyksellä näkevinään Leo Carstenin yhtä ilmielävänä kuin tämä olisi seisonut hänen edessään. Rohkeapiirteinen, soikea pää miltei lapsellisine kasvoineen. Puoliavoimet huulet paljastivat valkoisen hammasrivin, musta tukka ympäröi matalaa, kaunismuotoista otsaa, mutta mustat, levottomat silmät muodostivat ihmeellisen vastakohdan kasvojen pehmeille piirteille, antaen Cliffordin ulkomuodolle niin erikoisen sävyn, että Asbjörn Krag tunsi pelkästään tämän piirustuksen avulla voivansa keksiä hänet tuhansien joukosta.
II.
BASSOVIULU.
Harald Brede nousi ensiksi paikaltaan.
"Kyllä", sanoi hän, "kaikki tämä oli hyvin mielenkiintoista, mutta en käsitä, että siitä voi olla meille apua."
"Mitä tahdot sanoa?" kysyi Asbjörn Krag samalla kun hän huolellisesti kääri kokoon kirjeen ja piirustuksen ja pani ne takaisin lompakkoonsa.