— Mitä sitten noin hämmästyit?
— Se muistuttaa minulle jotain… Summa… itse luku. Mutta sitä sinä et ymmärrä, Einar. Ihan joutavaa. Puhukaamme muusta.
Einar Falkenberg silmäili veljeään tarkemmin. Hän alkoi tuntea omituista levottomuutta. Mikä veljeä vaivasi? Charlie näytti todellakin kalpealta ja onnettomalta. Samassa hän tervehti.
— Ketä sinä tervehdit? kysyi tukkukauppias.
— Tarkoitatko sitä herrasmiestä, jolla oli kellertävä kevättakki ja joka käveli nopeasti Drammenin-tietä ylöspäin? Veikkonen, etkö sinä häntä tunne?
— Hän oli näöltään kuin englantilainen nyrkkeilijä. Charlie nauroi.
— Niin, älä mielikään joutua hänen nyrkkiensä väliin. Hän on vahva kuin tiikeri. Hän on Asbjörn Krag, salapoliisi.
— Hoo, vai poliisimies, sanoi tukkukauppias haukotellen.
Vaunut pysähtyivät Rosenkrantzin-kadulla Grand Hotelin edustalle.
Ovenvartia tuli ilmoittamaan, että muutamia herroja oli jo saapunut.
Konsuli riensi hotelliin. Pukuhuoneessa hän tapasi tanskalaisen liikemiehen, herra Stiegelin, jonka esitteli veljelleen. Vieras oli pieni, tumma herra, jolla oli ripeät, hermostuneet liikkeet.