Sanomattomaksi hämmästyksekseen hän näki, että avaimenreiästä hohti himmeä valo. Siinä se, minkä Asbjörn Krag oli keksinyt.
Viereisessä huoneessa oli siis valoa.
Molemmat miehet seisoivat monta minuuttia hievahtamatta.
Einar Falkenberg saattoi kuulla oman sydämensä kiihkeän tykinnän.
Sisähuoneesta ei kuulunut hiiskaustakaan.
Kun he olivat kymmenen minuuttia odottaneet, virkkoi Asbjörn Krag:
— No niin, nyt meidän täytyy mennä sinne. Pysykää kolmen askelen päässä takanani.
Hän astui ovelle ja kolkutti rystyillään kovasti sen tammilautoja.
Ei kukaan vastannut.
— Onko siellä ketään? kysyi Krag lujalla äänellä.