Tilanhoitaja kääntyi Falkenbergin puoleen.
— Olen varma, että te tunnette hänet, sanoi hän. — Kartanon omistaa kamariherra Toten.
Konsuli säpsähti.
— Parhaita ystäviäni. Sehän ei ole mahdollista.
Tilanhoitaja nauroi.
— Onpa niinkin, kyllä se on mahdollista, sanoi hän. — Tiedättehän, että kamariherra Toten on Norjan rikkaimpia miehiä. Hänellä on kai monta muuta kartanoa kuin Övre, vaikka tämän hän on kovasti laiminlyönyt. Nimittäin rakennuksen — ei maita, lopetti hän osoittaen ylväästi kädellään reheviä peltoja.
— Kamariherra ei siis koskaan oleskele täällä? kysyi salapoliisi.
— Kyllä, mutta hyvin harvoin. Hän on panettanut kuntoon pari huonetta, joita käyttää silloin tällöin — tahtoessaan olla häiritsemättä, lisäsi tilanhoitaja hyvin merkitsevästi hymyillen.
— Sattuuko sellaista, että joku kamariherran ystävistä ajaa tänne joskus viettämään yön tai pari?
— Ei koskaan. Kamariherralla on kai muita paikkoja, missä hän voi tarjota ystävilleen enemmän mukavuutta, luulemma.