— Mitä arvelette? kysyi Falkenberg, kun mies oli poistunut huoneesta.
— Koko juttu on vielä suuri, sotkuinen vyyhti, vastasi Asbjörn Krag, katsellen vainajaa tarkoin. — On mahdollista, että kun löydämme Adan, emme silti vielä löydä selitystä siihen arvoitukseen, mikä piilee tämän miehen kuolemassa. Mutta voi käydä niinkin…
Konsuli astui poliisimiestä vastaan.
— … ettemme löydä Adaa, vaikka ratkaisisimmekin tämän arvoituksen, täydensi hän osoittaen ruumista.
Asbjörn Krag nyökkäsi myöntävästi.
— Tämä hurja seikkailu alkaa käydä yhä traagillisemmaksi, sanoi hän totisesti. — Olen taipuvainen uskomaan, että tuo mies, joka tuossa istuu, on ollut sellainen, joka on katunut. Siinä tapauksessa hänen minulle kirjoittamansa kirje oli vilpitön. Ja Valentine on nainen, joka ei tarvitse katuvaisia miehiä. Niistä hän mieluimmin tahtoo päästä… Muuten, olenhan sanonut teille, että minulla on viimeinen keinoni.
— Mutta jos sekin menee myttyyn?
Salapoliisi kohautti olkapäitään.
— Siinä tapauksessa voin vakuuttaa teille, sanoi hän, että tuo tuossa ei jää ainoaksi vainajaksi.
Konsulia kammotti.