— Ah, jumalani…Kohonen…! Hyökkää rajusti etualalle silmissä pelottava hehku, suunniltaan tuskasta.
— Missä hän on…se nuori tyttö…Mitä olette tehneet hänelle?
ANNA joka on kuullut Kalskeen äänen, syöksähtää konttorin ovesta verannalle, ojentaen epätoivoisella, muita samalla riemullisella liikkeellä kätensä Kalsketta kohti.
AARNE KALSKE unohtaen kaiken muun, kuohuvalla riemulla.
Anna! —
Muutamalla askeleella juoksee hän ylös verannalle sulkien Annan rajusti syliinsä.
LUUTNANTTI FREY raivosta kuohuen sotilaille.
Te nahjukset, puuhevoset…Ottakaa kiinni hänet heti…ja tyttö viekää takaisin sisälle.
AARNE KALSKE
Miksi sellainen kiire, hyvä herra, Näettehän etten pääse pakenemaan, enkä sitä yritäkään. Minä tiedän, että elämäni viimeiset minuutit ovat kulumassa, elämäni tuulilasin hiekka on juossut loppuun…Mutta nyt ei ole siitä kysymys. En pelkää kuolemaa. Minä melkein toivon sitä nyt, sillä kuolema…se on unohdus…lepo…ikuinen rauha…Mutta tämä nuori tyttö…Säästäkää hän…Sitä vain teiltä pyydän…