LUUTNANTTI FREY mutisten puoliääneen.
Kunhan vain saisin tuon veren käsistäni lähtemään…
TIREHTÖÖRI STÅHLE
Kyllä ne lähtevät. Tulkaahan nyt vain meidän kanssamme.
— Lähtevät taluttaen luutnantti Freytä. — Aurinko nousee. — Kohosen vaimo ja Sylvi tulevat hitaasti ja varovasti oikealta metsästä. Kumartuessaan tarkastamaan ruumiita huomaa Sylvi isänsä ruumiin.
SYLVI heittäytyen sen viereen; sydäntävihlovan tuskallisesti.
Isä…isä…
KOHOSEN VAIMO laskeutuu ruumiin viereen toiselle puolelle rukoilevaan asentoon. Hän ei puhu mitään, mutta koko hänen olennostaan ja kasvoistaan kuvastuu ääretön tuska.
ELSIE tulee hetken kuluttua vasemmalta, rakennuksen takaa. Huomattuaan Kohosen vaimon ja Sylvin väistyy hän arasti ja kunnioittavasti, joutuen siten äkkiarvaamatta aivan Kalskeen ruumiin viereen. Kuolemankalpeana ja kauhistuneena katsoo hän ruumista kauan ja kiinteästi…Sitten horjahtaa hän läheistä puunrunkoa vasten ja hänen ahdistetusta rinnastansa tunkeutuu sanomattoman tuskallinen, tukahtuneen hätähuudon kaltainen valitus.
Oh, jumalani, jumalani…