Kun kaikki toverit vihdoin iloisina ja kiitollisina lähtivät pois, oli Leeni täydellisesti tyytyväinen ensimmäiseen iltamaansa. Tämä seura tulisi varmaan pidättämään Lauriakin muista seuroista, ja hän tulisi tästälähin varmaankin viihtymään paremmin heidän joukossaan. Lauri oli esittänyt monoloogin oikein mainiosti, ja Leeni aikoi koettaa saada hänet joka iltamassa esiintymään jollakin tavalla. Sen kautta hän paremmin tuntisi itsensä seuraan kuuluvaksi.
Ja Väinö ja Ester sitte! Täällä he nyt saivat olla yhdessä vanhalla tutulla tavallaan, — Ester tuntui paljo luonnollisemmalta ja yksinkertaisemmalta, ollessaan kesäisten toveriensa seurassa. Ja nuo heidän muutkin toverit saivat tässä olla osallisena heidän yhteisistä hauskoista hetkistään, joista Leeni usein oli heille kertonut. Ja kaiken lisäksi sai hän itse olla siinä ystävällinen ja kohtelias heitä kaikkia kohtaan ja keksiä kaikenlaisia hauskuuksia ja esiintyä pienenä emäntänä omassa kodissaan.
Leeni oli kuitenkin, ennenkuin ryhtyi tämän seuran toimeenpanemiseen, isältä pyytänyt lupaa siihen. Hän puhui niin innokkaasti tuumansa hyvästä tarkoituksesta, Laurista ja tämän vaikeasta asemasta aivan yksinään vieraiden ihmisten luona, että isä, silitellen tyttärensä hehkuvia poskia, kohta suostui. Hän tunsi ilolla Leenissä rouva-vainajansa lämpöisen, kaikelle hyvälle sykkivän sydämen. — — — — — —
Talven kuluessa jatkettiin näitä Leenin seurailtamia aina kerran viikossa. Ne tulivat yhä hauskemmiksi, sen mukaan kuin kaikki jäsenet oikein tutustuivat keskenään. Vähitellen seura sitte laajennettiin siten että jokainen alkujäsen sai tuoda yhden toverin mukanaan näihin iltamiin. Tämä oli Leenin keksintö, sillä hän tahtoi niin monen kuin vain mahdollista tulemaan osalliseksi heidän omasta ilostaan.
Leenillä oli kaikki emännän huolet, ja hän hoiti ne niin erinomaisella taitavuudella, että kaikki oikein ihmettelivät. Väinö taas oli seuran puheenjohtaja, — isännän viran oli hän luovuttanut Laurille. Tämä ottikin virkansa oikein täydellä todella, ja Leenin kanssa he yhdessä keksivät kaikenmoista, jolla he huvittivat vieraitaan.
Totistakin mieltä löytyi näissä iltamissa kuitenkin, ja moni hyvä ajatus lausuttiin näiden nuorten joukossa. Väinö johti keskustelua, hän kun koulun konventeissa oli siihen tottunut. Ester taas esitti tavallisesti jonkun soittokappaleen joko pianolla tai viululla, — hän oli tätäkin vähän harjoittanut.
Myöskin Arvi otti innolla osaa näihin Leenin iltamiin, vaikka hänellä tähän aikaan oli tavallista enemmän työtä ylioppilastutkintoa varten. Arvi oli koko kouluaikansa ollut erittäin tunnollinen oppilas, ja vaikkei hän ollut niin monipuolinen kuin Väinö, oli hän kuitenkin tavallaan lahjakas. Luonnoltaan syvä ja ajatteleva oli hän pienestä saakka ollut kirjoihinsa kiintynyt ja miettimiseen mieltynyt. Ja kodin kasvatus oli vielä enemmän antanut aihetta tähän. Korkean säätynsä tähden täytyi vanhempien usein olla mukana yleisessä sekä seuraelämässä, ja lapset olivat tällä tavoin usein jääneet oleskelemaan omin päin. Silloin istui Arvi tavallisesti kirjojensa ääressä. Hän luki runoja ja erittäinkin mielellään historiaa. Sen suuret tapahtumat ja voitot täyttivät hänen mielikuvituksensa ja saattoivat hänet vaipumaan loistaviin unelmiin suuresta tulevaisuudesta.
Vaan samalla eli hänessä lämmin tunne isänmaan luontoa ja sen kansaa kohtaan. Isä oli läpi elämänsä säilyttänyt nuoruutensa taiteilijainnon ja runollisen luonnon, ja tämä oli painanut leimansa myöskin koko hänen kotiinsa. Sama henki elähytti hänen lapsiaan ja erittäinkin Arvia. Kun hän kesäisin oleskeli saaristossa ja siellä oppi Suomen ihanuutta ihailemaan, tai kun hän siinä kallioisella rannalla kuunteli aaltojen loisketta, — silloin oli hänessä herännyt tuo lämmin tunne isänmaata kohtaan, josta hän oli Ainille puhunut. Lukiessaan sitte tämän isänmaan taisteluista, sen kärsimyksistä ja vaivoista, sykki hänen sydämensä täynnä ihailua tätä kansaa kohti, joka oli saanut niin paljon kärsiä ja vaivaa nähdä. Ja hän olisi mielellään tahtonut uhrata elämänsä tämän maan ja tämän kansan hyväksi.
Koulussa oli hän kerran muutamassa juhlassa pitänyt puheen isänmaalle. Ja kaikki olivat hämmästyneinä kuunnelleet tuon tavallisesti niin hiljaisen pojan innokasta puhetta, joka oli saanut hänen poskensa hehkumaan ja silmänsä säihkymään.
Sen jälkeen pitivät toverit Arvia etevänä ja lahjakkaana ja kääntyivät aina häneen, silloin kuin puheen-tai esitelmänpitäjää tarvittiin.