HURMERINTA. Perustetaanko tänne uusi lehti?
HILLERI. Kauan ovat sitä tuumineet, mutta on ollut puute sopivasta miehestä.
HURMERINTA. Minkä vuoksi Hilleri ei minulle mitään maininnut ennemmin?
HILLERI. En tiennyt heidän päätöksestään.
HURMERINTA. Olisitte sähkösanoman tuodessanne antanut jonkun merkin!
HILLERI. Kyllähän minä herra runoilijaa koetin parhaani mukaan nykiä housuntakapuolesta ja luulin, että herra runoilija huomasi. Mutta paha se on, jos herra runoilijalle on tullut jotakin vahinkoa ereyksen kautta.
HURMERINTA. Ei minulle mitään vahinkoa ole tullut. Ja mieluummin jäänkin tänne. Mutta kyllähän Hilleri asettuessaan minun sijalleni voi helposti ymmärtää—
HILLERI. Herra runoilija, helpostihan minä ymmärrän. Herra runoilija ei voi aavistaakaan, miten paljon minun pitää ymmärtää—vaikeampiakin asioita.
HURMERINTA. Niin—no unohdetaan nyt tämä, ja kaikki. Jääköön aivan meidän kesken.
HILLERI. Jääköön, ja jää!