ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Juhlapidot kaupungin seurahuoneella.
Suurehko huone somistettuna ja oven päällä kauniste kirjoituksella: »Terve tuloa!» Perällä ovi avoinna saliin, josta näkyy juhlapukuista yleisöä. Vasemmalla toinen ovi. Oikealla kaksi ikkunaa, ja tällä puolen sohvaryhmikkö, sohva viistossa, takana kasveja ja jokunen kipsikuva. Vasemmassa nurkassa suuri toalettipeili.
Salista kuuluu silloin tällöin tanssimusiikkia pianolla.
Esiripun noustessa HILLERI, frakkipuvussa, pyyhinliina kainalossa, puuhaa kyypparin toimissa, PORMESTARI, KANTTORI ja POMMERI seisovat keskilattialla lasit käsissä.
KANTTORI (kohottaen lasia). No ei muuta kuin heimanblok, eläköön raittius!
PORMESTARI. Mitäs sanotte uudesta sanomalehdentoimittajasta?
POMMERI (suuret, kultasankaiset silmälasit päässä, seisoen hajasäärin, poltellen sikaria, tarkoittavan kehuvasti). Puhuja! Hyvä puhuja, oikein hyvä puhuja. Ollapa, kanttori, meilläkin sellainen puhelahja!
KANTTORI. Ei hän nyt niin erinomainen puhuja ole, on epäkonsekventti lausuessaan ja mitä sisältöön tulee, niin ei ole tarpeellista— tarpeeksi—rutiinia. Mutta hänellä tuntuu olevan erinomaisen tarkka silmä observeeraamaan itsekunkin kykyä ja talangia. Minusta tuntui, kun puhelimme, että hän minut, Pommeri, tunsi jotakuinkin hyvin. Erinomaisen tarkka silmä.
PORMESTARI. On paikkakunnallemme suuri onni ja kunnia, että saimme hänet tänne!