ROUVA DANELL. Hilleri, te olette hullu!
HILLERI (asettuu lähelle). Raha tai yksi muisku!
ROUVA DANELL. Minun leninkini, minun leninkini! (Juoksee eteiseen.)
PORMESTARINNA. Hilleri! Hillerihän on humalassa! Kävikö Hilleri kapakassa?
HILLERI (painelee päätään). Se on vielä sitä eilistä. Tämä on paakruusi. Ja se on paljon pahempi kuin humala. Eikö pormestarinna ole huomannut sitä pormestarissa koskaan? Se on vaarallista. Silloin pitää olla hyvin varovainen, nauraa vain ja sanoa: no elä nyt, kultaseni! Pane nyt maata, ukkoseni, ja levähdä. Minä sitten paistan sinulle sillin. Niin minun eukkoni tekee, eikä meillä koskaan riidellä, sen pormestarinnakin tietää.
PORMESTARINNA. Voi, voi Hilleri. Minä sen suoraan sanon, että monta kertaa olen kadehtinut teitä ja ajatellut, että minä monessa muussa tyytyisin paljon vähempään, kunhan vain olisi sellainen kotionni kuin teillä.
HILLERI. Tai edes sellainen kuin tohtorin herrasväellä. Ajatelkaas, pormestarinna, kun minä tänä aamuna pistäysin siellä, niin tohtori itse soitti pianoa ja tohtorinna tanssi Emilia-tyttärensä kanssa, aurinko niin kauniisti paistoi huoneeseen, ja kanarialintu lauloi.
PORMESTARINNA (itkien). Mitäs kun he!
HILLERI. Mutta tohtorinna onkin aina niin iloinen, aina naurusuin kuin nuori tyttö.
ALEKSANDRA (tulee kamaristaan uudessa puvussaan). Hilleri ja mamma, katsokaa nyt!