PAINOPOIKA (menee ikkunaan viitaten, laulaa). Herra toimittaja katsoo, paino on vastapäätä ja päätä, faktori seisoo ikkunassa ja (hätäyneenä keskeyttää laulun, alkaa pyörittää lakkia änkyttäen) tttthhhhtttttpppphhhttttppphh—telia (=tahtoo puhutella).
HURMERINTA (silmää ikkunaan). Niin on, näemmä. (Menee ikkunaan puhelemaan.) Hyvää päivää. Vai niin! Vai niin!—Kyllä minä olen nähnyt hänet. Ja kyllä minua hän vähän epäilyttikin.—Minun täytyy tunnustaa, että aamulla kiireessä ja kesken uneni herätettynä minä en joutanut lukemaan kirjoitusta, vaan annoin sen silmäiltyäni vain siksi, että näin olevan selvää ja hyvää käsialaa. Korrehtuurissa tosin näin sen, mutta oikein tarkkaavasti luin sen vasta äsken itse käsikirjoituksesta. En minä voinut aavistaa, että hän on hullu.—Mitä? Niin. Aivan niin. Onko lehti painossa!—Ai sun turkanen! No mikä nyt neuvoksi?—Mitä? Että otetaan pois Hillerin nimi? Mutta sittenhän kirjoitus tulisi toimituksen, minun omiin nimiini. (Nauraa.) Muuttuuko kirjoitus sillä järkeväksi, kun hullun kirjoittajan nimi poistetaan!—Mitä?—Niin on, kyllä sekin on totta, että nimi paljon vaikuttaa.—Aivan niin.— Meilläkö ei ole mitään muuta keinoa?—No tehdään niin.—Kiitoksia huomautuksesta.—Saa painaa. (Poistuu ikkunasta. Pojalle.) Täällä taitaa olla paljon hulluja?
PAINOPOIKA (änkyttäen). Kkkkkkttttppppptttkkk.
HURMERINTA. Ja mikä on se kauppaneuvoksen härkä, josta minulle jo eilen illalla muuan hullu puhui?
PAINOPOIKA (viittoen eteiseen toisella kädellä ja toisella pyörittäen lakkia, änkyttää). Kkkkkttttsssskkkttppp.
TALONPOIKA tulee eteisestä, katselee vilkkaasti ympärilleen ja väliin yht'äkkiä rupeaa hyvin tarkoin jotakin yksityistä kohtaa tutkimaan.
HURMERINTA (painopojalle). Sinä saat mennä.
PAINOPOIKA suu pilkallisessa naurussa katsoen talonpoikaa menee eteiseen.
HURMERINTA (talonpojalle). Mitäs teillä olisi asiaa?
TALONPOIKA (kiirehtimättä). Päivää! (Katselee kattoon ja seinille, kääntyy kurkistamaan eteiseen.)