NEITI SALMELA. Kunhan selitän. Isäni oli auttaessaan erään sukulaisemme tehdasyritystä ostanut osakkeita, sitten osakkaana joutunut johtokuntaan, sitten takuuseen j.n.e. j.n.e., kunnes tehtaan joutuessa vararikkoon isän oli myytävä edullisimmalla tavalla kaikki omaisuutensa.
HURMERINTA. Maatilakin?
NEITI SALMELA. Se ensimäisenä ja sitten kaikki muu jälessä. Kaikki! Ymmärrät miten tämä vaikutti minuun, joka olin elänyt kuin prinsessa ja jolla oli sellaiset tulevaisuuden unelmat kuin muistat. Tietysti oli monet päivät, viikkomäärä itkua ja hammasten kiristystä. Olin suutuksissa isälle, vaikka hän muutamissa päivissä muuttui ihan valkotukkaiseksi. (Pyyhkäisee silmistään kyyneleet.) Sitten isäni sai eräänä päivänä kirjeen veljeltään, täkäläiseltä kauppaneuvokselta, joka tehtaan vararikossa oli menettänyt parituhatta markkaa ja siitä syytti isää. Siinä silmänräpäyksessä kirjoitin tänne sedälleni, lyhyesti vain pyysin häneltä työtä mitä hyvänsä ja millä palkalla hyvänsä. Setä kirjoitti ja käski tulla, luvaten hommata minulle toimen pankissa. Mutta kysellessäni neidiltä, jonka sijalle minä tulin, mihin toimeen hän menee j.n.e., sain selville, että minä tulin kuin julma anastaja sieppaamaan leipäpalan hänen suustaan. Heti paikalla lähdin pankista ja menin setäni luo ja sanoin että se ei passaa! Tuima ottelumme päättyi niin, että hän antoi minulle työtä omassa konttorissaan. Sitä työtä! Karhuma- ja uhkauskirjeitten puhtaaksikirjoittamista, velkahakemusasiakirjain y.m. jäljentämistä, ja sitten numeroita, numeroita, numeroita, numeroita…
HURMERINTA. Ja huono palkka?
NEITI SALMELA. Ei! Hän maksaa hyvän palkan kaikille.
HURMERINTA. Vai niin!
NEITI SALMELA. Hän on kai pohjaltaan oikeastaan hyvä, vaan luonteeltaan kiivas ja kehittynyt despootiksi ja paljaaksi affääriksi. Hän riiteli vastaan pitäen hirveän metelin, kun minä ilmoitin, että suoritan hänelle sen kaksituhatta markkaa, jonka menettämisestä hän oli syyttänyt isää. Hän tyrkkäsi minut ulos ovesta, mutta minä tulin heti takaisin ja kuukauspalkastani, jonka juuri olin saanut, viskasin osan hänen eteensä, jättäen itselleni, minkä välttämättömästi luulin tarvitsevani ruokaani ja asuntooni. Mutta sitten seuraavassa kuussa kun taas maksoin, hän otti jo kuin tietyn saatavan, ja vaati, että suorittaisin enemmän kerralla. Minua suututti ja inhoitti, että viskasin koko kuukauspalkkani hänen eteensä. Hän otti, vaikka hyvin tiesi, ettei minulle jäänyt millä leipää suuhuni saada. Hyvä Jumala antakoon anteeksi ajatukseni, joita itsekseni olen hänestä lausunut, samoin kuin senkin, että olen samalla silmällä katsonut muitakin ihmisiä täällä. Minusta oli koko tämä kaupunki räähkälintujen inhoittava pesintäpaikka.—Voi kun sydämeni on ollut musta! Se oli mustimmillaan eilen illalla siellä juhlassa. Kuule! Minä siellä vahingonilolla nautin ajatuksesta, että kyllä sinun ihastuksesi ja innostuksesi vielä haihtuu, ja ettei ole pitkä aika, ennenkuin kulet kuin pieksetty koira! Mutta sitten kun—(Vaikenee äkkiä ja laskee alas katseensa.)
HURMERINTA. Sitten kun—?
NEITI SALMELA (hetkisen äänettömyyden perästä, tarttuen molemmin käsin Hurmerinnan käteen). Ja kun me asuntoni portilla erosimme, jäin minä katsomaan sinun jälkeesi. Huusin sinua, vaan sinä et kuullut. Olin lähteä juoksemaan, vaan samassa käännyit toiselle kadulle. Minä jäin siihen hirveässä tuskassa ja hädässä.
HURMERINTA. Minkä vuoksi?