Liisa häpesi, painoi päänsä alas. Ja häntä halutti pyytää anteeksi, vaan ei viitsinyt. Kun käskettiin siihen, niin painoi päänsä ihan rintaan ja suu oli omituisessa virnussa, kun halutti ja ujostutti.
Kehotettiin ja kehotettiin. Mutta Liisa ei päässyt liikkeelle.
—Ei ole saanut vielä kuritusta tarpeeksi! sanoi Lapin emäntä, ja äitikin alkoi heti uhkailla.
Liisa kohotti päänsä ja oli uhkaavan näköinen.
Hän sai piiskat.
Turhaan kehotettiin senkin jäljestä anteeksi pyytämään. Äiti vei hänet Mikon eteen ja pani Liisan kädet Mikon kaulalle, mutta Liisa riuhtaisi irti ja sanoi halveksivasti:
—Nenän alustakin märkänä turjakkeella!
Äiti oli purskahtaa nauruun, mutta sai pidätetyksi, kun Lapin emäntä suuttuneen äänellä rupesi Liisalle pauhaamaan, pyyhkiessään Mikon nenää vyöliinaansa.
—En minä saa häntä taipumaan, sanoi äiti.—Olkoon iltaan asti, kun isä tulee kotia. Ja rangaistukseksi siihen asti hän pani Liisan vintin porstuaan.
—Saat siellä miettiä, miten pahanilkinen olet ollut.