—Sinähän sitä viimeksi olet kohennellut!
—Kuka sitä viimeksi liikutteli? Eikö hän, joka teki siihen tinasta uuden rattaan?
—Vaan eikö hän siihen viimeksi satuttanut kättänsä, joka kiilaili sitä nahkapalasilla?
—Sitten jälkeen olet sinä sitä senkin seitsemän kertaa karhonut, milloin tikulla milloin puukolla.
—Ainapa se on sen jälkeen käydä lunkkassut…
—Ja pari viikkoa edellä muitten ihmisten kelloista.
—Vaan sinä pyörittelet sitä ja nokittelet aina, niin se seisoo.
Suuttuisin kai minäkin kellona mokomasta kohtelusta.
—En totta tosiaan ole koskenut siihen moneen päivään. Vaan sinähän sitä eilenkin pidit käsilläsi. Etkö muista, kun vielä aioit tehdä siitä perpetuum mobilen, ikiliikkujan, laittamalla siihen jonkinmoisen vesirattaan?
—Minä luulen että kello kohta lyö, lausuin heille.
—Niinköhän? Minulla on vielä Ruotsinkielioppi Honkiojalla. Pitäisi sitäkin vähän silmätä ja pestä sitten silmänsä, lausui Jaakko ja alkoi toimeen.