VARJAKKA. Eeva on ollut minulle kaikki kaikessa, sydämeni ainainen asukas, ajatusteni kompassi, elämäni, toiveitteni kirkas tähti.
JUNKKA. Sinä rakastat Eevaa! Minkä vuoksi sitten odotat käskyä?
VARJAKKA. Minä en ole Eevan sydämen valtias.
JUNKKA. Mies hoi, sinullahan jo sunnuntaina oli taskussasi todistus siitä, että hän sinua rakastaa: hänen pikkuliinansa.
VARJAKKA. Ei se ole Eevan.
JUNKKA. Se on Eevan. Sellaisia pikkuliinoja ei ole koko maapallolla muilla kuin Eevalla. Siitä on vuosia niin paljon kuin Eevalla on ikää, kun minä niitä pikkuliinoja toin puoli tusinaa tarkoittaen tuliaisiksi toiselle Eevalle, tämän Eevan äidille. Minä en niitä ottanut suuresta kasasta, vaan ne olivat ainuvia laatuaan. Minä sen pikkuliinan tunsin heti ensimäisellä silmäyksellä eilen.
VARJAKKA. Minä luulin, että se on sen mamsellin. (Menee katsomaan aidan takaa.)
JUNKKA. Mitä sinä sieltä haet?
VARJAKKA. Minä viskasin sen tänne.—Ei sitä näy enää.
JUNKKA. Onko teillä Eevan kanssa ollut kohtaus?