JUNKKA. Minä en ole Onnen herran kukon vartija!
PAAVO. Ei tätä nyt vartioida tarvitse, kun kopan kansi on sidottu. Siihen minun piti uhrata housunvyönaruni, josta minun oikeastaan pitäisi saada maksu.
JUNKKA. Maksuksi syö koko kukko, suolineen, sorkkineen.
PAAVO. Kuka tämän sitten ottaa? Tuo neitsykö?
EEVA. En huoli. (Menee rannalle seisomaan katsellen merelle.)
PAAVO. Minä jätän tämän tänne. Ottakaa, kapteeni, koppa ja pankaa se johonkin sopivaan paikkaan.
JUNKKA. Jos et, poika, oikealla usko, niin minä annan sinulle keppiä!
PAAVO. Elkää hiidessä, hyvä kapteeni, muuten tulee viimeiset kummat. (Laskee kiireellä molemmin käsin kopan lyhtypylvään juurelle, jolloin housut putoavat nilkkoihin). Katsokaas nyt. Jos olisitte alkanut minua kepillä koputella, niin olisi joko kukon käynyt huonosti tahi minun pitänyt jättää housuni. Siinä se nyt saa kukko olla minun puolestani. Sillä talon rannassa voi olla ylikulkijoita odottamassa. (Yrittää lähtemään oikealle perälle.)
JUNKKA. Elä mene, poika. Minulla on maksamatta sinulle se eilinen kyyti. (Antaa rahaa.)
PAAVO. Koko kourallinen. Kiitoksia. Mutta mihin minä näitten rahojen kanssa nyt pääsen? Saakelin housut, sanon minä. (Kuin äkkiä keksien istahtaa maahan.) Nyt eivät housut putoa! (Ottaa taskustaan kukkaron, johon panee rahat.)