PASANTERSKA. Yrjö ei ole tainnut vielä tavata Eevaa. Kuinka siitä on kauan, kun te olette toisianne nähneet?
VARJAKKA. Kahdeksan vuotta.
PASANTERSKA. Kahdeksan vuotta! Herra siunaa! Tuntevatkohan enää toisiaan?
KARIHAARA ja LETTO tulevat oikealta peräportista taluttaen kädestä
EEVAA, jolla on kukkaseppele päässä. Heidän mukanaan tulee ANNA,
ELVIIRA ja muuta nuorisoa.
Joukko laulaa:
Kuin virpa vihanta tuo neito ihana,
Niin suloinen ja kaunis kuin kukka nurmella.
On lumivalko otsa ja kaunis katsanto,
Käynti norja, nopsa ja sorja vartalo.
Ken tuon neidon saa, sille hurrataan:
Hurraa, onnellista sulhoa!
EEVA riistäytyy irti ja juoksee Junkan luo peittäen päänsä hänen poveensa kuin piiloutuakseen.
JUNKKA. Rakas, oma lapseni. Hyyrynkyyryläiseni.—Mutta näytähän minulle silmäsi.—Onko ollut ikävä?—On ollut, sanovat silmäsi. On minullakin. —Tuossa on muuan lapsuuden tuttujasi. Tervehdipä häntäkin.
EEVA ja VARJAKKA tervehtivät toisiaan sanaa lausumatta, mutta puhuvin katsein.
JUNKKA ja PASANTERI nyökäyttävät toisilleen päätään merkitsevästi.