HEI LOTTA. Hohhohoh, hentuttomain tanssia, hohhohhoh. Kyllähän se on maailma muuttunut ja muuttuu. Niinhän kertovat, ettei laivoissa enää tarvita purjeita. Mutta se kuitenkin on vissi, ettei kaksilahkeiset voi tulla toimeen yksilahkeisitta ja yksilahkeiset ilman kaksilahkeisia. Kyllähän tytötkin talvella, kun ei ole meripoikia tanssituttajina, tanssia helttasevat kipeimpään haluunsa keskenään tahi tuoli kainalossa, mutta heillä on silmät ummessa ja kuvittelevat tanssivansa pojan kanssa, hohhohhohhoh.
ERÄS MERIMIES (parvekkeelta huutaa). Hei Lotta, olutta!
HEI LOTTA. Minä tulen. Mutta kun te mokomat pystytätte näitä pulloja ympäri maailman, niin että minun pitää kulkea ympäri kuin kiljuva jalopeura ja etsiä—
TOINEN MERIMIES. Hei Lotta, olutta pojille, tänä päivänä rahalla, huomenna ilman!
HEI LOTTA. Kylläpä ne nyt määkivät. (Puhella poristen menee parvekkeen kautta.) Pistouaisitte minulle edes lasin olutta. Mutta eikös mitä! Eivät nämä nykyiset merimiehet ole sellaisia poikia kuin ennen olivat. Entisaikaan merimiehillä oli rahaa ja repäisevä meininki. Ei ole ajat niin kuin oli ennen—
LETTO. Minkä vuoksi sinä, Janne, et tuonut tänne itsellesi paria?
ANNA. Olisit käynyt pyytämässä sen Hilma Pollarin.
LETTO. Kuka se on?
ANNA. Se on se tyttö, jonka Janne on pelastanut tulesta.
LETTO. Minkälainen tyttö hän on? Minä en tunnekaan.