LETTO. Sinulle annettiin tietysti kaksikin palasta Pollarilta.
NEITSY JANNE. Pollarit silloin olivat köyhiä, yhtä köyhiä kuin minunkin äitini, ja heillä oli tupa lapsia täynnä kuin pääskysen pesä poikasia. Hilma kulki minun kanssani kaupungilla. Hän odotteli kadulla sen aikaa, kun minä olin talossa laulamassa. Päivän hämärtyessä meillä aina oli ruokatavaraa niin paljon kuin kahden jaksoimme kantaa. Ja meillä oli lysti!
ANNA. Sen arvaa.
NEITSY JANNE. Mutta sitten Pollarit saivat perinnön, ostivat maatilan ja muuttivat maalle. Hilma on nyt juuri äskettäin muuttanut kaupunkiin. Hän on komesrootilla puotineitsyen opissa.
LETTO. Hilma ei taida olla sinua enää tuntevinaan?
NEITSY JANNE. Kyllä hän tuntee. Tänään aamupäivällä kävin komesrootin puotissa ostamassa kukkaron. Hän lahjoitti minulle tämän.
LETTO. Silloinpa sinun olisi sopinut pyytää häntä tänne pariksesi.
NEITSY JANNE. Sitä varten minä sinne oikeastaan menin, mutta en rohjennut.
LETTO. Olisinpa minä tiennyt, niin olisin lähtenyt puhemieheksesi.
NEITSY JANNE. Oli minulla puhemieskin.