»Vaan itselle…» arveli yhä Erkki.
»Kyllä sieltä minullekin yltää.—Ottakaa vain.—Ottaisitko, Jussi, tuodaksesi minulle Oulusta sievän karttuunihuivin?» kysyi Susanna. »Minä annan rahat.»
»Kyllä kai se sieltä tulee, mutta eihän sitä rahaa osaa ottaa vielä, kun ei tiedä hintaakaan ja sattuuko mieluinenkaan», arveli Jussi.
»Mieluinenhan se kyllä sattuu, mutta maksan sitten palatessasi, kun niin halunnet.»
Kiitokset lausuttiin sitten Susannalle ja heitettiin hyvästit. Susanna saattoi rantaan matkalaisia ja toivotti onnea matkalle. Vielä hänellä oli yhtä ja toista kyselemistä matkalaisilta heidän lähtiessäänkin. Ja kun he olivat jo menossa vähän matkan päässä, kyseli hän vielä. Sitten hän pyörähti ja läksi kävellä lipsimään taloon.
»Soma immeinen tuo Susanna», tuumaili Erkki.
»Hyvinhän se on puhelias», arveli Jussi, »eipä outo osaisi luulla häntä
Anna-Marin sisareksi».
»Kyllä se Anna-Marikin osaa haastella kun vain mieluinen poika sattuu haasteltavaksi», virkkoi Erkki.
»Tämä Jussihan se oli Susannan suosikki, kun olivat meillä», tuumi
Katri leikillä ja todella.
»Jussihan se oli», toisti Jussi melkein nyrehtyneenä.