»Eipä näy vielä tulevaksi», tuumaili hän. Katseli taivaalle. Ei näkynyt yhtään pilveä, ei pienintäkään tuulenkynttä.
»Miten kauan pysynee tyynenä», arveli hän ja läksi astumaan taloon.
Pirttiin tultuaan isäntä otti vaskipuitteiset silmälasinsa akkunan keskipuusta ja vanhan »Biblian» nurkasta hyllyltä ja asettui pöydän taakse istumaan.
Penkillä uunin luona istui ruoti-ämmä, käsi poskella, nyökytti ruumistaan ja hartaudella seurasi hänen ajatuksensa isännän lukua.
Pirtin etehisessä nukkui renki Jussi. Lattialla hän lepäsi leili päänalustana, kuorsasi ja puhkaili. Sikeästi miesparka nukkui. Väsyttääkin se, kun päiväkauden ja yötä lisäksi telmii lastin panossa.
Yhtä vaatimattomalla vuoteella lepäsi Mustikin Jussin pään pohjukassa. Sikeästi nukkui sekin ja näki unta, vinkui ja murisi, nykäsytti käpälöitään, olipa väliin laukata kuoputtavinaankin. Hyvä siinä oli kärpäsillä oleskella ja rohkeina ne hääräsivätkin. Mustin korvassa, nenällä, Jussin otsalla, poskilla ja suupielissä ne pyrisivät alituiseen, hypellen ja juosten paikasta toiseen ja pureskellen palan sieltä toisen täältä. Musti unimielissäänkin pyristeli korviaan, samoin kuin Jussi rypisti otsaansa, nyki suupieliään ja liikautteli päätään, vaan eipä siitä apua kärpäsille. Hypähtivät ne vähän lentoon, mutta pian uudelleen laskeutuivat samoille paikoin.
Luhdista astui karjakko, Anna Mari, pirttiin ja oli unisen näköinen. Hän seisahtui keskelle pirtin lattiaa silmät tiirallaan ja rahmusteli päätään korvallisilta päälaelle, siirsi haransa niskaan palmikon alle, ja sieltä sitte rahmusteli, aina vähän väliin haukotellen.
»Onko siihen vielä mitä pantavaa tuohon eväsarkkuun vai saapiko sen viedä aittaan? Ihanhan tuo varistuu tuossa», lausui Anna Mari, katsoa tiirottaen arkkua ovenpielessä.
Kun vanha isäntä sai loppuun lukunsa, painoi hän kirjan kiinni ja kielekkeet nastoihinsa ja ripusti vaskipuitteiset silmälasinsa naulaan ikkunan keskipuussa.
»Saat sinä viedä sen», virkkoi hän sitte. »Eipä häneen lie enää erinäisiä panemisia.»