Katri kääntyi katsomaan, että mistä se ääni tuli. Toiselta puolen katua, juuri vastapäätä olevan talon portilla seisoi Erkki.
»Etkö älyä tulla!» virkkoi Erkki.
Katri meni Erkin luo hyvillä mielin.
»Kun jää koko päiväksi töllistelemään», lausui Erkki, astuen edellä pirttiin.
Katri laski nassakat kainalostaan arkun viereen, katseli pirttiä, istui sitten penkille ja rupesi kertomaan näkemiään. Vaan Erkki aina sanoi että eihän tuo nyt ollut maailman kummaa, näkee sitä kummempaakin.—
Nythän sitä on joutavaa aikaa, vasta tiistaina kun pääsee räkyyseen. Pienimmät ostokset saattaa nyt ostaa joutessaan, mikäli eväsrahat yltää. Eipähän ole sitten lähdön aikana enää kaikki haussa, ja kylliksi sitä on puuhaa lähdön aikana sittenkin. Suolat ja jauhot saa porvarista ja ne ehtii sitten lähtiessä ottaa. Siihen suuntaan Erkki ja Jussi tuumivat ja päättivät istuessaan pirtissä ja tupakoidessaan. Katri losahutti yltään matkahameen ja otti kontista mytystä toisen, viheriän hameen, muuttipa anturakengätkin pitkävartisten pieksujen sijaan.
Ja niin sitä lähdettiin kaupungille. Erkki ja Jussi sinisissä housuissa ja mustassa liivissä, josta näkyivät punaiset puseron hihat. Katrilla oli anturakengät ja kirkkohame, vaan se oli monelle monituiselle mutkalle ja poimulle kurtistunut matkalla.
Astuttiin katuja, Erkki edellä, sitten Jussi ja kappaleen jälellä astui Katri, joka tuon tuostakin pysähteli katsomaan ja juosta hilkkasi sitten likemmäksi. Niin astuttiin ja käytiin puodista puotiin kyselemässä, mitä se ja sekin maksaisi, ja tinkailtiin ja tinkailtiin ja läksivät sitten aina puodista arvellen, että eiköhän tuota saisi muualta helpommalla.
Käydä känttyröi issikka ja Erkki arveli, että olisi tuo kerran hupanen ajaa vieteriniekka-kärryissä, nelipyöräisissä rillakkeissa.
»Paljonko tahdot poika, kun ajat päästäpäähän katua?» kysyi hän.