»Jos tuota nyt tässä vuottaissaan ottaisi jonkun ryypyn»—arveli Erkki ja otti eväsarkustaan punssiputelin, minkä hän eilen oli ostanut. Kaivoi hän arkusta pikarinkin ja kaatoi siihen itselleen. Vaan toiseksi kaatoi hän Katrille.
»Tule Jussi ottamaan», tarjosi Jussillekin.
»Enkä», vastasi Jussi ja oli lynkäpäisillään polviensa varassa istuessaan penkillä, etäällä muista.
»Tule, ota!»
»Enkä.»
»Ei tää ole kuin punssia.»
»Ka, olkoon.»
Erkki ryyppäsi itse puolet ja toisen puolen antoi Katrille, ja kun hän oli saanut tulpan pullolle ja pannut sen ja pikarin arkkuun, laati hän tupakkia uuteen letkavarsipiippuunsa ja poltteli hyvin tyytyväisenä. Vaan pianpa piti hänen kopistaa piippunsa, kun tultiin käskemään rätinkiin.
Puhelivat sillä aikaa tytöt pirtissä. Katri kerroskeli näkemiänsä ihmeitä, näytti sormustaan ja peiliä ja antoi Liisan lukea sen »Laulun siitä hirveästä kalasta, joka nähtiin Marsellin edustalla».
»Eikö ole soma laulu?» kysyi Katri hyvillään.