»En.»
»Hän on tämän kaupungin lapsia, äitinsä oli ollut arvokasta sukua ja isänsä joku pieni virkamies täällä. Mutta luultavasti hänkin oli jo haudassa ja Laura poissa täältä silloin kun neiti Smarin tuli kaupunkilaiseksi.»
»Varmaankin, koska minulla ei ole aavistustakaan.»
»Tämä Laura Sorvo tuli kasvattityttäreksi eräälle kapteeni Hannellille», jatkoi pastuurska Levon. »Kapteeni Hannell on äärettömän rikas. Suuri summaton maatila siellä miesvainajani kotipitäjässä, osakkeita tehtaissa, oma huvila ulkomailla. Lapseton pariskunta. He pitivät Lauraa kuin prinsessaa. Ja Laura oli kaunis kuin prinsessa oikea sadun prinsessa!»
»Kapteeni Hannell! Lyhyt tukeva mies, tuuheat ja hyvin pitkät punaiset viikset?» kysyi neiti Smarin yhtäkkiä.
»Niin on!» tunsi pastuurska Levon heti.
Neiti Smarin muisti kerran matkustaessaan laivalla sellaisen miehen seurassa nähneensä nuoren naisen, jota oli ensin luullut joksikin ulkomaalaiseksi ylimysneidiksi, vaan oli väitetty hänen olevan suomalainen. Ja hän oli sitten puhellutkin hänen kanssaan.
»Ihana olento», ihasteli neiti Smarin parin vuoden vanhaa muistoa kuin eilisenpäiväistä näkyä. »Somassa, keveässä kesäpuvussa hän oli kuin vasta auennut valkolumme.»
»Arvatkaa, missä hän nyt on!»
»Jumala armahtakoon, millä äänellä te sanotte!»