Luulivat sitä autioksi. Vaan eteiseen tultuaan kuulivat sisällä naisen puhelevan kuin hellästi hyväillen jotakin. Sisään astuessaan hämmästyivät he nuoren naisen kauneutta. Hän istui ruokkimassa lasta, leperrellen sille. Avonainen puku, hajallinen tukka ja hänen hämmästyksensä vieraat huomattuaan antoivat hänelle villiytyneen näön. Mutta kun hän vietyään ja peitettyään lapsen nuorassa katosta riippuvaan pärevasuun ja selin järjestettyään pukuaan kääntyi vieraisiin päin, oli hänen hienopiirteisillä kasvoillaan ja hymyilevässä katseessaan ylimyksellinen tyyneys.
Naisen poistuttua huoneesta puuhaamaan vieraille juomista, jota nämä pyysivät, Lauri ojenteli käsiään.
Mikä halpa mökki metsän kätkössä! Mikä ihanuus mökin kätkössä!
Suurenmoista! Sadunomaista!
Esteri jatkoi ääni väristen:
»Täällä kinoksessa, repaleisena, entistä maailmaa ympärillään ainoastaan muutamia kirjoja ja marmorinen Kristus!»
Lauri levitti silmänsä ja katsoi pitkään Esteriä.
»Sinä luulet, ettei hän ole talonpoikainen?»
»Ei varmaan!»
Savunhajuisessa tuvassa ei ollut sisustusta muuta kuin sänky, pari tuolia ja matala kaappikulu. Mutta sen päällä oli erittäin kaunis kuvastin, jonka paksut hiotut särmät sateenkaaren väreillä hohtivat, mustassa loukossa nurkkalaudalla korukantisia kirjoja keskellään ylpeä valokuva-albumi ja niiden yläpuolella toisella laudalla Thorwaldsenin Kristus.
»Tämähän on kuin satua!» huudahti Lauri, kun kotia hiihtäessään pysähtyivät vielä katsomaan taakseen mäelle, jossa kuusten lumiset latvat kirkkaina paistoivat ja mökistä savu kultaviiruna taivalle kiersi.