Lempeällä äänellä ja asettuen niin isälliselle kannalle, että itse heltyi siitä, sanoi forstmestari:
»Sanopa, lapseni, rehellisesti, kuka korvaasi nyt tällä hetkellä kuiskuttaa.»
Esteri katsoi forstmestaria hetken aikaa ja vastasi:
»Äitini.»
Shak! Ja fortmestarin asema oli hyvin pulmallinen. Vasta pitkän ajan kuluttua keksi hän sanoikseen, joille antoi painoa omalla ryhdillään:
»Sinun äitisi oli aatelinen!»
»Jalosukuinen ja jalosydäminen.»
»Niin, vaan ei piikain ja renkien ystävä!»
»Piiat ja rengit ovat minulle kertoneet, ettei niin halpaa ollut, jota hän ei kohdellut yhtä ystävällisesti kuin ketä hyvänsä ylhäistä.»
»Piiat ja rengit!» matki forstmestari. »Se renkitupa on sinulle kaikki kaikessa!»