»Sinä et saa sekaantua enää meidän väleihimme, sanon minä!»
»Sinun on tehtävä, niinkuin tekisit omalle lapsellesi, niin sanoo minulle tuo Esterin äidin kuva tuossa seinällä, jonka edessä minä nyt seison varma tunne rinnassani, että tässä asiassa olen tehnyt oikein!» Forstmestarinna tuli saliin ja huomattuaan Esterin seisovan alla päin ja kuin tietämättä mistään, laski kätensä hänen olalleen ja sanoi:
»Mene, lapseni, mene, ja tee niin kuin käskin.»
Aamulla kun hän seisoi pihalla ja katsoi Esterin jälkeen, joka katosi kujalle syysaamun sakeaan sumuun, että kuului vain kärryjen etenevä jyrinä, hän puristi päätään ohimoilta:
»Olenko tehnyt oikein vai väärin?»
Esteri istui kärryissä ja mietti, mitä on tämä elämä.
Sumua, usvaa!
Ja Antti puheli minkä ehti. Kertoi, että Juholle oli syntynyt tyttö viime yönä ja että Kallesta on tullut uskovainen, niin ettei se vihellä enään. Se oli Kalle kuullut pirun törähyttävän vastaukseksi hänen vihellykseensä. Ei ollut ensimmäisestä kerrasta välittänyt vielä, vaikka hyvin oli säikähtänyt. Mutta sitten oli taas jonkun ajan kuluttua kuullut toisen kerran, ja silloin oli alkanut jo mietityttää. Ja kolmannen kerran kun kuuli, niin pelosta oli maailma silmissä pimennyt, kun oli luullut, että nyt se tulee häntä noutamaan.
Antti kaivoi taskustaan piipun, Kallen vanhan piipun, vaan uuden Antille, joka vasta nyt opetteli polttamaan. Saatuaan siihen panoksen ja tulen hän istui selkäkenossa selkälautaa vasten ja savujensa välistä puhui harvasanaisesti:
»Siellä kaupungissa taitaa olla lysti. Se räätäli-Pekan poika Matti, joka oli ryökkynän koulussakin ja joka tässä kesällä meni kaupunkiin oppiin, kirjoitti minulle, että eri lysti on siellä. Karusellilla ajetaan ja tyttöjä on aina tarjolla kumpaankin käsikynkkään. Ja siinä oli huutomerkki perässä!»