Esteriä tuotiin ja vietiin kuin käsillä kantaen, nostettiin kaikista ylimmäksi. Neiti Levon oli joutunut syrjään yhdellä iskulla. Jos hän oli välkkynyt tähtenä, niin Esteri loisti aurinkona. Kaikki riippui hänestä, Kansallisteatterin iltamat, rekiretket, hyväntekeväisyysarpajaiset, juhlapäivälliset olivat »hyvin onnistuneet» tahi »aivan onnistumattomat», sen mukaan oliko Esteri Kalm mukana vai ei.
Ihmekö jos neiti Smarin oli mielissään. Ja ihmekö, jos hänen kirjeitään forstmestarinna luki ilolla forstmestarille sanoen:
»Näetkös nyt!»
Ja forstmestari oli shakkimatti.
Neiti Smarin koetti salata minkä voi itseltään, että tämä ei ollut se sama herttainen ja avomielinen Esteri kuin ennen. Tällä oli kaikellaisia oikkuja, ja tämä saattoi vihastua aivan käsittämättömistä syistä. Niinpä kun hän kuuli Esterin soittavan ja meni saliin ihastuksella sanoen, että siitäpä onkin kauan kuin Esteri on soittanut, Esteri suutuksissaan paiskasi pianonkannen kiinni että paukahti ja sanoi:
»Olisitte pitänyt huolen siitä, että piano olisi tullut viritetyksi!»
Mutta kun neiti Smarin toimitti tulemaan virittäjän, niin Esteri palautti tiiman ovelta:
»Ei tarvita!»
Onhan itsekullakin omat kummalliset oikkunsa, selitti itselleen neiti Smarin. Ja kuta oikkuisemmaksi ja kummallisemmaksi Esteri kävi, sitä nöyremmin hän palveli. Ja viimein joutui neiti Smarin siihen, että oikein kaipasi Esterin vihoja, sillä niistä hän sai häneltä sitten korvaukseksi jonkun ystävällisen katseen sanan tai hyväilynkin. Muuta ei Esteriltä enää riittänyt hänelle.
Iltapuhelut neiti Smarinin kammarissa olivat ollutta ja mennyttä, kaukaisia muistoja vain. Neiti Smarin oli toivonut niiden uudistuvan vielä, kun Esteri yhtäkkiä päätti jäädä kesäksi kaupunkiin. Silloin, niin arveli neiti Smarin, ei ole paljon huveja, ja maisterit ja ylioppilaat hajaantuvat kaupungista. Perenius oli toki jo mennyt, joka oli ollut oikein villihenki puuhaamaan rekiretkiä ja suksiretkiä. Mutta neiti Smarin kuitenkin erehtyi laskuissaan. Jos joitakin maistereita meni, niin jääneet olivat sitä innokkaampia, ja uusia voimia tuli sijaan. Ylioppilaatkaan eivät vähentyneet, päinvastoin. Ja jos ei ollutkaan Kansallisseuran iltamia, niin oli ylioppilaitten kesäjuhla ja juhlia jos minkänimisiä, yhtenään ulkokonsertteja, illallisia ja istujaisia Meripaviljongissa, ei ollut tietysti rekiretkiä, vaan oli huviretkiä kaikellaisilla kulkuneuvoilla ja joka ilmansuuntaan.