»Mutta minä myös tahdon nauraa!» sanoi Esteri ääneen.
Kun hän palasi neiti Smarinin kammariin, istahti hän keinutuoliin, äänettömänä, uhka mielessä.
Neiti Levon oli kihloissa Santun kanssa. Santtu oli Helsingissä kulkenut ja miettinyt, miten hän hämmästyttäisi koko maailman ja Esterin. Yhdessä viikossa hän oli kirjoittanut paksun runovihkon, vaan ei ollut saanut kustantajaa. Pöllöjä ne kustantajat! Eivät ymmärtäneet tosi runoutta. Yksi ainoa oli ollut vähän viisaampi, joka oli sanonut, että huonompia julkaistaan, vaan silloin pitää olla tunnettu nimi. Tunnettu nimi! Kun Santtu juuri siihen pyrki. Sitten Santtu nähdessään Ida Aalbergin oli keksinyt, että ensimmäiseksi rakastajaksi teatteriin. Sehän oli hänen alansa! Vaan onnettomuushan oli Santun osa elämässä. Hän oli sattunut menemään tirehtöörin puheille ja juuri kun tällä oli hirveä kiire. Santtuun katsomatta oli hän sanonut, että teatterissa on jo liiaksikin naisia. Synkkämielisenä saavuttuaan kotikaupunkiinsa hän vihdoin tapasi Julian, neiti Levonin, joka myös oli joutunut harhailemaan yksinään. He olivat kihloihin tulleet niin, ettei kumpikaan heistä tiennyt, milloin se oikein oli tapahtunut, kertoi Santtu kaikille onnestaan.
Esteristä tuntui ilkeälle, että mieleen oli vilahtanutkaan jotakin sellaista, että saattaisi aikaan sydämentuskan näille rakastaville. Jos olisi joku parempikin ollut kuin Santtu, niin ei sittenkään!
Mutta! Herra Alfred Levon! Aristokraatti kiireestä kantapäähän. Äitinsä
ylpeys. Sisarensa Jumala. Sitten koko naisväen ihannekuva miehestä.
Kihloissa Esteri Kalmin kanssa. Silloin sopii nauraa pastuurskalle,
Harakalle ja—Laurille. Paras todistus kumoamaan hänen syytöksensä!
Herra Levonia Esteri ei ollut tavannut sitten kuin tuolla rekiretkellä, jossa Lauri ja herra Levon väittelivät. Silloin oli herra Levon tahtonut anastaa hänet väkisin Laurilta. Ja tunsihan Esteri nyt valtansa tanssisalissa ja kaikkialla herrain seurassa. Herra Levon oli ilmoittanut avaavansa täällä asianajotoimiston piakkoin, häntä odotettiin kaupunkiin. Esteri asettui odottamaan kuin hämähäkki. Tämähän oli jotakin uutta, vähän vaihtelua yksitoikkoiseksi käyneeseen elämään.
He tapasivat toisensa Kansallisseuran iltamissa. Esterillä oli ollut tieto hänen tulostaan, ja suuremmalla mielenkiinnolla kuin koskaan ennen oli hän nyt lähtenyt iltamaan. Mutta oli vähän nolostuttavaa ollut, kun pettyikin laskuissaan.
Herra Levon ei tanssinut ollenkaan eikä näyttänyt välittävän Esteristä sen vertaa, että olisi edes katsonut. Hän oli aivan kuin ei olisi tuntenut eikä Esteriä huomannut toisia paremmaksi. Esteri oli kiihdyksissään.
Sitten loppupuolella iltamaa muutamalla tanssinväliajalla tuli herra
Levon tervehtimään ja puhelemaan Esterinkin kanssa.
»Te ette tanssi, olen huomannut», sanoi Esteri.