Minäpä käväisen! Aivan kuin sinne olisi ollut käsipuilla varustetut portaat. Ja poikajoukon ällistykseksi hän juoksujalassa menee nurkkaukselle ja alkaa kiivetä. Mutta poikajoukossa jännitys loppuu siihen, mihin Pekan kiipeäminenkin: räystään alle. Siellä oli Paljas-Pekka ennenkin käynyt, niin että se ei ollut mitään uutta, ja pojat ratkesivat nauraa hohottamaan ja rupesivat ivailemaan.
Paljas-Pekka oli erehtynyt: hän oli leikillään kehunut, vaan toiset olivatkin ottaneet todeksi. Ja niin hän oli ajattelemattomasti pannut arvonsa ja kunniansa alttiiksi. Mutta hän oli viisas poika, hän ei sanonut: Ettekö te tomppelit leikkiä ymmärrä? Silloin ne vasta olisivatkin ivailleet. Maahan tultuaan hän rauhallisesti nosteli housujaan, jotka olivat hienon nuoravyön varassa, ja kysyi:
»Pääseekö Mylly-Pekka?»
Pojat töllistelemään toisiaan suu auki aivan kuin että: Niin tosiaankin? Ja he jäivät äänettöminä tuumimaan itsekseen: Eihän kukaan voi päästä maneesin katolle! Mutta toisakseen taas: Minnekkä ei Mylly-Pekka pääsisi? Ja näin pojilla oli edessään kaksi vastakkaista mahdottomuutta: mahdotonta kenenkään päästä maneesin katolle, mahdotonta Mylly-Pekan olla pääsemättä.
Paljas-Pekka hymyillen katsoi äänettömiä poikia, että joko alkavat leikin ymmärtää. Mutta muuan poika, vähäpätöisin joukosta, sellainen, jota ei pidetty oikein viisaanakaan, sanoi kehumatta, vaan täydellä uskolla ja luottamuksella:
»Kyllä Mylly-Pekka pääsee.»
Ei kukaan edellistä puhujaa kannattanut, vaan eipä, Paljas-Pekan suureksi hämmästykseksi, yksikään vastustanutkaan. Asia oli siis huonolla tolalla. Paljas-Pekka ymmärsi, ettei ollut mitään hyötyä ruveta selittämään tuolle tyhmälle, ettei sinne voi päästä kuin lentävä lintu, sillä tuo tyhmä olisi väittänyt vain: Kyllä sinne Mylly-Pekka pääsee. Ratkaistakseen asian yhdellä iskulla Paljas-Pekka sanoi:
»Pannaan veto.»
»Pannaan vain», sanoi se tyhmä poika.
Paljas-Pekka ällistyi.