Toiset olivat vielä lasten kirjoissa ja lasten toimissa, ongella sillan päässä ulapan äärellä, kun suuri frekatti pullistunein purjein lähti aurinkoiselle ja aaltoilevalle merelle, ja kyssäselkä maratonjuoksija tuli läähättäen ja viittasi laivaa sanoen:
»Tuossa ne nyt menevät, Pekat.»
Ne olivat jo meripoikia.
Menivät avaraan maailmaan kiipeämään miehen tasalle.
Kuuluu nyt toinen heistä, Mylly-Pekka, olevan kapteenina omassa pienessä laivassaan, jolla purjehtii suuria maailman meriä, toinen Pekka perämiehenä ulkomaalaisessa höyrylaivassa. Ja kunnon miehiä kuuluu tulleen kummastakin. Mikäs on tulla kunnon miehiä kunnon pojista.
Tavatessaan toisensa kai puhelevat lapsuutensa aikaisista tuhmuuksista, nauravat niille ja omillekin heikkouksilleen. Paljas-Pekka nauraa peukalolle ja toinen Pekka myllyn palolle. Tuskin huomaavat, että heillä on vieläkin arka kohtansa kummallakin, vaikka se vain on siirtynyt johonkin toiseen paikkaan. Se on heillä niinkuin se on kaikilla. Eikä siitä kukaan pääse ennenkuin kuolee — silloin pääsee!
IIKKA RAUKKA
Kastamaton oli poika ollut, kun isä oli lähtenyt Amerikkaan, sanoen lähtiessään vaimolleen, joka itki poika käsivarsillaan:
»Kun minä tulen, niin tuollaisen tuon kultaa.» Eväslaukullisen näet. »Sillä ostan pojalleni koko pitäjän. Ja minä tulen pian, en kirjoita ennen tuloani.»
Ei ollut tullut vielä siihen, kun poika olisi jo ollut rippikouluijässä, jos olisi kouluun kyennyt.