ANNI. Melkein joka talosta kuuluu laulua ja soittoa. Eikö ole teille yrittänyt?
KATRI. Kävi äsken muuan, mutta kun kuuli, että tämä on Pietola, niin lähti hyvästiä sanomatta. (Nauraa) Äsken Tolari kertoi, että viime kesänä oli ollut täällä tukkijoella muuan poika sieltä, jonne Heilala muutti. Sitä oli Heilala lähtiessä neuvonut, että jos satut sellaiseen taloon, jossa miehen nenä rupeaa tuhahtelemaan, kun kuulee, että olet tukkilainen, niin lähde heti lipettiin. Poika ei ollut koko kesänä uskaltanut mennä mihinkään taloon ensin lapsilta tai piioilta tiedustelematta, onko talossa mies, jonka nenä tuhahtelee.
ANNI. Jos minä olisin sinun sijallasi, Katri, niin minä antaisin isän nenän tuhista, minkä tuhisisi, ja valitsisin isännäksi jonkun reippaan pojan tukkilaisista.
KATRI. Valitse sinä itsellesi!
ANNI. Köyhällä tytöllä, jolla lisäksi on elätettävänä kivulloinen äiti, ei ole mies niin otettavissa. Mutta suuren, rikkaan talon ainoalla tyttärellä on varaa valita.
KATRI. Silloinpa ei ole pienen rahan tarve.
ANNI. Katri, Katri, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
PIETOLA (tulee pirttiin päällystakki yllä). Se oli sotaa! Ja lähtiessäni tunsin, että jotakin roiskahti selkääni. (Kääntyy) Mitä siellä on?
KATRI. Koko selkä piimässä! (Auttaa riisumaan ja vie takin ulos.)
ANNI. Mitä sotaa se sitten oli?