ANNI. Molempaa: hyvää, huonoa. Niin kuin talollisissakin.
PIETOLA. Miksei talollisissakin niin kuin kaikensäätyisissä. Mutta mistä kuleksijan tietää, mikä on miehekseen? Mitä miellyttävämpi, sitä suurempi voi olla veijari. Niin kuin muuan Iska-niminen poika, joka muutamia vuosia sitten—
ANNI. Pietolan Iska?
PIETOLA. Sillä nimellä sitä sanottiin ja vieläkin mainitessa sanotaan—kun asuskeli meillä. Poika kuin Siionin virsiä kaupitteleva herranenkeli ja puheissaan kuin itse rehellisyys, mutta sellainen veijari, ettei maailmassa parempaa. Ei sitä isäntää meidän kylässä, jolta ei jotain petkuttanut, ja tuskin sitä tyttöä, joka ei—
HUOTARI (tulee pirttiin). Rauha ja rakkaus ja kaikellainen siunaus tähän taloon.
PIETOLA. Ken vieras? En tunne.
HUOTARI. Heikki Anselmi Huotari. Kunniallinen mies. (Annin puoleen)
Avioliittoon esteetön.
PIETOLA. Sinunko tuttujasi tämä nuorimies?
ANNI. Ei ole.
HUOTARI. Vannomatta paras. Neitsyt voi olla minun kylkiluustani.