»… mutta päästä hänet pahasta. Sillä Sinun on valta, voima ja kunnia. Amen»,—jatkoi Elsa siirtyessään taas nojaamaan Nikkilää vasten ja sanoi: »Ettekö te sitäkään asti osaa loppuun? Minä rupean opettamaan teitä…»
»Vai sanoi Montinin rouva, että riisiryynipuuro on syntiä», tuli emäntäkin puhelemaan. »En minä olisi tiennyt sitä.—Ei se rouva mitään Helunasta puhunut?» kysyi emäntä uteliaana, suu naurussa ja silmät räpättivät.
»Eihän se Elsa nyt ole rouvaa tavannut, kesällä milloin lie ollut», selitti Nikkilä.
»Vai niin, minä luulin tavanneen nyt, avuilla kun kävivät. Kyllä kai
Heluna on jo poikinut, vai mitä luulet isä?»
»Vähättelen.»
»Mitä?»
»Olkoon kun on tai ei, sama minulle on.»
»Vaan eipäs ole rouva käynyt kymmentä markkaa hakemassa», hyvitteli emäntä ja katseli Nikkilää ja Elsaa vuoroon hyväntuulisena. Kun kumpikaan ei puhunut mitään, sanoi hän: »Eikös me, isä ruveta jo syömään?» ja lähti puuhaamaan illallista supisten, että se oli viisaasti ohjattu, ettei saanut maitoa.
Nikkilä taas hymyili kauan aikaa, ja Elsa kääntyen pois toivotti hyvää yötä luvaten huomenna tulevansa opettamaan Nikkilää rukoilemaan.
»Rukoiletko sinä tänä iltanakin minun puolestani?»