Maata pannessaan rukoili Elsa, että hänestä tulisi hyvä tyttö, oikein hyvä. Hän muisti kertomuksen siitä köyhästä tytöstä synkässä metsässä, joka antoi kaikki muille, ja tähdet lensivät äkkiä tytön ympärille ja muuttuivat pelkiksi koviksi hohtaviksi markoiksi. Kaikki vaatteensakin hän oli lahjoittanut, ja huomasi olevansa puettu uusiin. Hän poimi markat helmaansa ja pääsi elinpäivikseen rikkaaksi… Jos hänellekin niin kävisi…
Ikkunasta näkyi siihen vuoteelle tähtiä. Ne vilkkuivat ja välähtelivät ja olivat kuin irti lähdössä… Jos aamuksi putoilisivat kartanolle … ja uusi puku ilmestyisi tuonne tuolille vanhan sijaan… Aappo tulisi huomenna käymään kotonaan…
Silmät pyrkivät kiinni, vaan hän koetti pitää auki nähdäkseen noita tähtiä, jos ne putoilevat. Navetan harjan yli näkyi hyvin kirkas tähti, se oli kuin katolle putoamassa… Jos se uppoaa lumeen katolla eikä löydy… Kun siirtyisi tännemmäksi.
Mutta se tähti muuttuikin hyvin suureksi, laidat muuttuivat viheriäksi ja keskusta tulipunaiseksi. Sitten se hajosi pieniksi, keltaisiksi, sinisiksi ja viheriäisiksi tähdiksi, jotka kaikki kokoontuivat suureen koivuun Montinin kaukavainion koivikkokunnaalla, jossa oli kaunis rakennus. Siinä rakennuksessa oli satoja kynttilöitä palamassa ja seinillä suuret peilit. Siellä oli paljon herrasväkeä. Hän oli myös siellä, vaan hän oli alasti, ettei ollut muuta kuin päässä se isän mereltä tuoma harsohuivi, jossa oli valkoiset tähdet … uudet vaatteet oli joku kätkenyt häneltä. Äiti itki ja selitti herrasväelle, että Elsa on syntiä tehnyt… Kaikki nauroivat, vaan Aappo tuli hänen luokseen ja sanoi:
»Elsa on hyvä tyttö.»