Ja niin ryhtyi hän työhönsä levollisella mielellä ja iloisella tunnolla siitä, että taaskin oli pelastunut epäuskon pauloista.
Elsa tuli kotia kuteitten nounnista ja kertoi kauhistuksissaan että poliisit olivat kuljettaneet Tolpan Annaa. Hän ymmärsi, että sen vuoksi sitä poliisit veivät, kun se oli huono ihminen, sillä poliisit olivat vieneet muitakin huonoja ihmisiä, joiksi hän käsitti semmoisia naisia, jotka kiroilivat ja olivat päissään, tai joista oli kuullut sanottavan, että ne Ovat huonoja ihmisiä.
»Minne ne vievät niitä huonoja ihmisiä?»
»Vankilaan.»
»Viedäänkö ne kaikki?»
»Viedään.»
Elsa jäi miettimään siirryttyään niin lähelle äitiä käämin tekoon kuin suinkin.
Usein hän pelkäsi, että jos Jumala tekee huonon ihmisen, ja sen käsityksen hän oli saanut, että jos ei rukoile Jumalaa, tai jos sanoo jotakin rumaa, tai tekee pahaa, niin silloin Jumala tekee huonoksi ihmiseksi. Iltasilla, kun oli pimeä, silloin hän sitä pelkäsi ja rukoili hartaasti. Muulloin ei niinkään muistanut ja jos muistikin, niin silloin ei kuitenkaan kovin pelottanut ja silloin ajatteli hän sitäkin, että kun rovasti on hänen kumminsa, niin ei Jumala tee hänestä huonoa ihmistä, sillä Pietilän Fiina, joka oli jo aikaihminen ja jota kaikki kiittivät oli hyvä ihminen ja rovasti oli sen kummi. Tämmöisissä tapauksissa kuin nytkin ei auttanut semmoinen ajatus yksikseen.
»Tulevatko kaikki huonoiksi ihmisiksi, jotka eivät rukoile?» kysyi hän äidiltä.
»Jumala voi rangaista monella tavalla.»