Siihen suuntaan hän ajatteli ja miehelleenkin puhui. Vaikka toisinaan itsekin ajatteli, että hyvällä sanallahan sitä etupäässä pitäisi koettaa kasvattaa lasta, ja tuntui mielessä että on ehkä liiaksi tullut kuritetuksi ja ehkä usein syyttäkin. Tuli ajatelleeksi vielä minkälainen villipeura itse oli lasna. Ja kun Liisa kotosalla oli, niin hyvällä sanalla saikin hänet taipumaan, eikä riitaa tullut juuri koskaan.
»Ehkäpä se siitä todellakin mieltyy vielä, niin kuin Nikkiläkin arvelee», ajatteli Latun emäntä ja oli hyvässä toivossa.
Unehtunut oli taas Liisan ilkeyden teko Mustosen kartanolla, kun se oli siellä nyhtämässä ollut Tolpan Annaa. Puolet siitä oli heti anteeksi annettu, kun vanhemmat ihmiset eivät olleet kieltäneet siitä, paremmin käskeneet. Piiskattu oli kuitenkin Liisaa ja toruttu.
Itkemättä oli äiti torunut eikä ollut valitellut, senpätähden se Liisasta ei tuntunut niinkään kovalta. Paremmin siivolla äänellä ja neuvolla oli sanonut:
»Mikä se on siinä makuna, että sinä et menesty muitten tyttöjen seurassa ja leiki heidän kanssaan. Tyttöhän sinä olet etkä poika.»
Tyttöjen kanssa Liisa oli leikkinytkin mielellään, kun nämä olivat hautajaisilla. Vaan muita heidän leikkejään hän ei viitsinyt leikkiä. Pallilla ja roirosilla ja konkalla eivät tytöt olleet, ja jos joskus olivatkin, niin olivat he niin huonoja, ettei heidän kanssaan viitsinyt Liisa olla, ainakaan enemmän aikaa. Ja pojat häntä aina hakivat joukkoonsa, ja niin tuli sinne mennyksi. Vaan nyt hän oli päättänyt, ettei hän mene, eikä mennytkään. Tyttöjen kanssa hän oli enemmän kuin ennen ja puuhasi ahkerasti hautajaisia. Niitä pidettiin milloin missäkin ja nyt oli semmoiset päätetty pitää Kyttösillan luona ja oikein herrasväen hautajaiset. Variksenmarjoista oli puserrettu mehua ja koottu astioihin, se oli viiniä. Itsekukin oli pyytänyt kotoaan sokuripalan, ja jos joku sai korpunkin, niin sen parempi. Tavaraa kertyi runsaasti, kun ne yhteen kasattiin. Liisan oli äitinsä evästänyt kahdella suurella leipäjuuston palasella.
Kytösillan luona, ulkona kaupungista, jossa sai pojilta paremmin rauhassa olla kuin kaupungissa ja muutenkin oli lystimpi, ja johon suuressa joukossa oli menty ja hyvin toimessa, asetuttiin nyt ja ruvettiin järjestämään. Latun Liisa johti koko hommaa, sillä hän se parhaiten tiesi, kun oli ollut kaksissa hautajaisissa: sisarensa ja veljensä.
Mutta nämä olivat kuitenkin herrashautajaiset. Ja sentähden vieraat pukeutuivat erilailla kuin talonpoikaisiin. Huivit sidottiin, niin että ne olivat kuin hatut, ja hameet kurtattiin niikuin mamselleilla.
Lampan Eedla, jolla oli suuri nukki, oli muka lanssihteerska, hänen miehensä ei ollut muka kotona. Heillä oli tytär Amanda, ja se oli nyt kuollut ja hautajaiset pidettävät. Latun Liisa määräsi kullekin tehtävät. Vimparin Aapon piti hauta kaivaa ja muutamain tyttöjen hankita ruumis, toisten laittaa havumaja puun oksista, johon ruumisarkku pantiin, havuttaa tie haudalle, järjestää hautajaistavarat. Liisa itse kantoi hautajaishuoneeseen kiviä istuimiksi ja liehui sen lisäksi joka paikassa. Kun kaikki oli kuin ollakin piti, meni jokainen muka kotiansa, josta heitä Latun Liisa tuli kutsumaan hautajaisiin. Jokaisen luona hän vakavana ja juhlallisena lausui:
»Terveisiä lannssihteerskalta ja herralta, että olkaa niin hyvä ja tulkaa saattamaan heidän rakasta tytärvainajaansa Amandaa hänen viimeiseen lepokammioonsa.»