»Olivat», myönnettiin yhdestä suusta.
»Eivätkö sietäneet saada selkäänsä?»
»Sietivät.»
Ja Liisa oli lohdutettu, oli kuin taakka harteilta pudonnut.
»Jos oikein olisi, niin sietäisivät pojat vanhemmiltaan saada nuhteita, eikö niin?» kysyi hän vielä vakuudeksi.
»Joo, ja piiskoja.»
Vakuutettuna siitä, ettei hän ollut väärin tehnyt, kulki Liisa iloiten muitten kanssa. Vaan kotia lähestyessään väheni rohkeus vähentymistään. Kotiportilla pysähtyi hetkiseksi ja levotonna oli mieli.
Jos ovat käyneet äidille kantelemassa ja äiti taas itkee… Vaan hän kertoo äidille asian, miten se oli, ja pyytää anteeksi… Ja hän käypi vaikka Terilällä ja Lapillakin ja pyytää niiltäkin anteeksi, Heikiltä ja Mikolta, jos ei äiti itke… Ja Jumalalta rukoilee anteeksi, jos hän on väärin tehnyt…
Sykkivin sydämin astui Liisa portaita ylös ja arkana avasi oven.
»Jopas sinä sieltä tulet», sanoi äiti kiivaasti ja Lapin emäntä, joka istui sohvalla peräseinällä Mikko vieressä lisäsi: