Teollisuuden kehittymisen johdosta oli 1879 vuoden elinkeinolaki, joka aikoinaan tiesi suurta edistysaskelta Suomen taloudellisessa elämässä, erinäisiltä kohdin vanhettunut ja kaipasi parannuksia. Hallitus asetti sentähden alussa vuotta 1898 mainittua lakia uudistamaan komitean, jonka puheenjohtajaksi Mechelin määrättiin. Seuraavan vuoden kesällä komitea antoi mietintönsä. Julkisuuteen saatettuna ehdotus, joka, säilyttäen vanhan lain periaatteen elinkeinoelämän vapaudesta, oli pyrkinyt ottamaan huomioon uuden ajan vaatimukset, esim. kehittämällä ammattivaltuusmieslaitosta siihen suuntaan, etteivät ainoastaan työnantajat, vaan työntekijätkin olisivat siinä edustettuina, herätti vastaväitteitä niin työläisten kuin työnantajainkin taholla, sillä kumpainenkaan puoli ei katsonut omain etujensa tulleen siinä riittävässä määrässä huomioon otetuiksi. Sekä tämän seikan että uudistuksiin tähtäävälle lainsäädännölle yleensä epäsuotuisain olojen johdosta jätettiin asia toistaiseksi lepäämään.

* * * * *

Tärkein Mechelinin toiminnan puoli hänen senaatista erottuaan oli kieltämättä kuitenkin hänen uudelleen alottamansa valtiollinen kirjailijatoiminta. Jo jouluksi 1890 hän julkaisi kirjasen Står Finlands rätt i strid med Rysslands fördel?, joka myös ilmestyi venäjäksi ja suomeksi ja jonka venäjänkielinen laitos levisi keisarikunnan virkamiespiireihin. Lähinnä tarkoitettuna venäläisille lukijoille lienee tämä julkaisu, sanomalehtien lausunnoista päättäen, tehnyt siellä melko suuren vaikutuksen. Mechelin koettaa siinä todistella, ettei Suomen autonomia ole Venäjälle miksikään haitaksi. Meillä käsitetään varsin hyvin, hän sanoo, että, jos Suomen edut todella jossakin kohden ovat keisarikunnan ja valtakunnan etuihin soveltumattomia, on niiden väistyminen jälkimäisten tieltä. Mutta oikeutettu toive on, ettei Venäjällä katsota Suomen yhteiskunnallista toimintaa Venäjälle vahingolliseksi vain sen vuoksi, että se ilmenee monessa kohden toisen laatuisena kuin siellä. Ja oikeutettu on se Suomessa vallitseva käsitys, että keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan keskinäisiä suhteita koskevia kysymyksiä käsiteltäessä jälkimäisen maan perustuslakeja on noudatettava. Venäläiseltä taholta on sanottu että, koska Suomen valtiosäännön vahvistaminen oli keisarien vapaaehtoinen lahja, he saattoivat sen mielensä mukaan peruuttaa. Omituista logiikkaa, huomauttaa Mechelin, jonka mukaan ainoastaan pakosta annetut lupaukset ovat sitovia!

Finsk Tidskriftin 1891 vuoden ensimäisessä vihossa on häneltä kirjoitus: "Vid årsskiftet", jossa lausutaan toivomus, ettei Suomen kansa, maamme uhatun aseman aiheuttamasta suuresta levottomuudesta huolimatta, ole antautuva epätoivon valtaan eikä, kärsimiensä vääryyksien kiihottamana, itse poikkeava laillisuuden tieltä. — "Unsere Zeit" nimisen yleistieteellisen teoksen 8:nnessa vihossa vuodelta 1891 on Mechelinin kirjoitus: "Russland und Finnland", joka on ilmestynyt eripainoksenakin ja sisältää yleistajuisen supistelman hänen Suomen valtio-oikeudesta Marquardsenin käsikirjaan laatimastaan esityksestä.

Vuonna 1891 ilmestyi Venäjällä taas Suomen autonomiaa vastaan tähdätty, F. Jelenjeffin laatima kiihotuskirjanen: "Nykyinen Suomen kysymys", saman hengen ja suunnan lapsia kuin Ordininkin teos. Jo seuraavan vuoden lopussa sisälsi Venäjän ulkoasiainministeriön puolivirallinen lehti "Journal de S:t Pétersbourg" pääkirjoituksen, joka, nojautuen muun muassa Jelenjeffin teokseen, vääristellen esitti Suomen valtio-oikeudellisia oloja. Kun tämän laatuista oli esitetty puolivirallisessa lehdessä ja ilmeinen tarkoitus oli vaikuttaa ulkomaiden yleiseen mielipiteeseen, oli Suomen puolelta vastaus tarpeen, ja Mechelin laatikin sen ranskankielisessä, tammikuulla 1893 ilmestyneessä kirjasessa, "La question finlandaise, Lettre ouverte a M. le rédacteur responsable du Journal de S:t Pétersbourg" sekä varustettuna tunnuslauseella: "Audiatur et altera pars". Yllämainitun lehden kirjoituksessa oli muun muassa suositeltu erästä venäläiseltä taholta toimitettua suomenkielistä tendenssikirjasta "Suomen suhteista Venäjään", jonka tarkoituksena selitettiin olevan "Suomen yleisöön levittää terveempiä käsityksiä Suomen todellisesta suhteesta keisarikuntaan ja hälventää niitä väärinkäsityksiä, joita itsekäs, tarkoitusperäinen kiihotus siihen istuttaa". Tämä kirjanen oli todellisuudessa yhtä täynnä vääristelyjä kuin mainitun pietarilaisen lehden oma kirjoituskin. Mechelin osottaa taas selvästi ja sitovasti Venäjän keisarin ja Suomen valtiosäätyjen Porvoossa tekemän sopimuksen todellisen merkityksen. Journal de S:t Pétersbourgin kirjoitus, sanoo hän, sisältää niin monta erehdystä, että yrittäessään sitä kumota, kohtaa todellisen "runsauden yltäkylläisyyden". Lehden väitteeseen, että "vasta noin 30 vuotta takaperin" muutamat sanomalehtimiehet alkoivat Suomessa levittää isänmaansa valtiollisen itsenäisyyden oppia, että Suomen yhdistäminen Venäjään oli vain personallisunioni, vastaa Mechelin, ettei kukaan suomalainen sanomalehtimies ole väittänyt Suomen olevan personallisunionisuhteessa Venäjään. Mutta mikäli koskee Suomen oikeutta tulla sisäisissä asioissaan hallituksi omien perustuslakiensa mukaan, on se oppi paljon vanhempi 30 vuotta ja ovat sen omaksuneet sekä suomalaiset että ulkomaalaiset tutkijat. Niinpä on esimerkiksi ranskalainen sanomalehti- ja lakimies V.F. Angelot jo v. 1834 julkaisemassaan kirjoituksessa sitä nimenomaan puolustanut. Journal de S:t P:bourgin mukaan olisi sanalla "perustuslait" keisari Aleksanteri I:n vakuutuksessa tarkoitettu 1734 vuoden yleistä lakia ja sitä muuttavia myöhempiä asetuksia. Vastoin tätä Mechelin kumoamattomasti todistelee, ettei ainoastaan keisari Aleksanteri I, vaan seuraavatkin keisarit nimenomaan olivat perustuslaeiksi tunnustaneet v. 1809 olemassa olevat niiden luontoiset lait, nimittäin 1772 vuoden hallitusmuodon ja 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjan. Pietarilainen lehti, jonka esitys, niinkuin yleensäkin venäläisten yllyttäjäin, todellisuudessa tähtäsi valtiokeikkaukseen, kertoo lukijoilleen häikäilemättä sen hämmästyttävän tiedon, ettei vuodesta 1809 lähtien valtiopäiviä enää ole ollut kutsuttuina koolle Suomessa; — Mechelinin vastine, josta julkaistiin venäjänkielinenkin laitos ja jota levitettiin venäläisiin piireihin, lienee toimitettu sekä keisarille että perintöruhtinaalle.

Arvokkaassa venäläisessä aikakauslehdessä "Vjästnik Jevropijssa", ranskalaisessa "Révue politique et parlamentaire", englantilaisessa "English Rewiew", saksalaisissa "die Nation" ja "Finnländische Rundschau" aikakauslehdissä sekä lukuisissa ulkomaisissa sanomalehdissä, niinkuin "Le Temps" ja "L'Indépendence belge" lehdissä, on Mechelin samaten julkaissut kirjoitelmia ja puolustanut suomalaista oikeuskäsitystä.

Mechelinissä heräsi ajatus tehdä jollakin suuremmalla teoksella maamme, sen luonto ja kansa sekä kansan kulttuuri ja kansallinen erikoisuus laajemmin tunnetuksi omien rajojemme ulkopuolellakin, jotta maailma saisi tietää, mitä täälläkin voi olla arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Jo alussa vuotta 1891 hän sen vuoksi ehdotti muutamille kotimaisille kirjailijoille ja taiteilijoille, että yhteistoimin julkaistaisiin tuon tapainen kuvallinen teos. Nämä suostuivatkin mielellään tähän. Yrityksen turvaamiseksi oli sen ohessa kolmisenkymmentä kansalaista edeltäkäsin sitoutunut sitä kannattamaan noin 90,000 markan rahamäärällä. Mechelin itse teki matkan Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Parisiin tutustuakseen siellä saman suuntaisiin ulkomaisiin teoksiin sekä teki taitavien kivipainajain-, puu- ja valopiirtäjäin kanssa sopimuksia kuvien valmistamisesta. Teoksen laatimisen oli laskettu vaativan noin 6 vuotta, mutta jo jouluksi 1893 ehti "Suomi 19:nnellä vuosisadalla" valmistua suomeksi ja ruotsiksi sekä seuraavana vuonna venäjäksi, saksaksi, ranskaksi ja englanniksi. Silloin elävien kaunokirjailijamme vanhin, Sakari Topelius, oli teokseen antanut kuvauksia maastamme ja kansastamme sekä varustanut sen alkusanoilla, joissa muun muassa lausutaan: "Tämä maa, niin valovoimainen ja vähän huomattu kuin se onkin rikkaampien maiden rinnalla, pyytää kuitenkin, vaatimattomasti, mutta empimättä, olla osallisena Europan sivistystyössä — — — Tätä maata ei saata lumi haudata, tätä kansaa ei saata kansakuntain joukosta hävittää, muuten syntyisi autio paikka Europan pohjanperillä ja sen kulttuurin heijastuksiin pimeä aukko."

Työhön otti osaa 28 kotimaista kirjailijaa ja 12 taiteilijaa, joukossa maamme ensimäisiä, niinkuin Albert Edelfelt ja Akseli Gallén-Kallela. Mecheliniltä itseltään on kaksi kirjoitusta: Valtiollinen katsaus lyhyine esityksineen maamme historiasta 1809 vuoden jälkeen ja sen valtiojärjestyksestä sekä Maanviljelys, teollisuus ja kauppa. Tietenkin oli tämä hänen oma kirjallinen avustuksensa vain vähäinen osa siitä suunnattomasta työstä, mikä hänellä oli yrityksen toteuttamisesta. Teoksen ilmestymisen johdosta toimeenpantiin tammikuun 6 p:nä 1894 juhla, jossa Carl Gustaf Estlander piti puheen alotteentekijälle, huomauttaen Mechelinin siten suorittamasta ansiokkaasta isänmaallisesta työstä.

Kansanvalistusseuran pyynnöstä Mechelin kesällä 1896 oleskellessaan anoppinsa maatilalla Löyttymäellä laati helppotajuisen, oivallisen kirjasen Suomen perustuslakien sisällyksestä. Teos ilmestyi seuran julkaisusarjassa kahtena painoksena kumpaisellakin kotimaisella kielellä sekä venäjäksikin.

Julkaisussa "Nyländingen", joka ilmestyi v. 1896 uusmaalaisen ylioppilasosakunnan rakennusrahaston hyväksi, on Mechelinin kirjoitelma "Jämlikhetsidealet", joka on siinä kohden mielenkiintoinen, että siitä ilmenee hänen silloinen kantansa kansanvaltaan ja sen ihanteisiin nähden. Laki, hän sanoo, on oleva kaikille sama, kaikilla tulee olla oikeus nauttia hyväkseen yhteiskuntajärjestyksen etuja sikäli, kuin kykenevät eikä muiden oikeuksia loukata. Mutta ihmiset ovat monessa kohden erilaisia, sivistyksen, kyvyn ja ansiokkuuden puolesta. On epäoikeutettua vaatia, että kaikilla olisi sama vaikutusvalta yhteiskunnassa katsomatta noihin erilaisuuksiin, joiden johdosta toinen on sopivampi palvelemaan yhteiskuntaa kuin toinen. Tekijä hylkää sen vuoksi sosialismin, varsinkin Marxin esittämässä muodossa. Myöntäen että valtio voi ja että sen tulee ohjaavasti ja kehittävästi puuttua taloudelliseen elämään, hän hylkää opin että valtion on otettava haltuunsa kaikki pääoma. Sen johdosta että ihmisissä on havaittavana erilaisia taipumuksia ja erilaista kykyä, syntyy varallisuudessakin erilaisuutta. Mutta kulttuurikansan köyhätkin jäsenet ovat rikkaita kuin kuninkaat alkuperäisessä tasa-arvoisuudessa eläviin villi-ihmisiin verraten. Valitetaan pääoman valtaa, mutta kulttuurimaissa edistää pääoma kaikkea hyödyllistä kehitystä ja avustaa osaltaan työväenluokan kohoamista; kapitalisti-työnantaja oppii yhä selvemmin käsittämään, että huolenpito työläisistä ja ystävällinen suhtautuminen heihin tuottaa molemminpuolista hyötyä. Kaikkialla on varakkaiden lahjoituksilla kustannettuja armeliaisuuslaitoksia, yhdistyksiä ja yrityksiä. Valistuksen ja tiedon yleiseksi saattamisen harrastus on aikakaudellemme ominaista. Suomessakin on 1860-luvulta lähtien alku tehty niiden laitosten poistamiseksi, jotka ovat olleet ilmauksena tasa-arvoisuuden periaatteesta poikkeamisesta. Aatelin useimmat etuoikeudet, edustusoikeutta lukuun ottamatta, on poistettu, ammattikuntalaitos lakkautettu, naisille myönnetty kunnallinen äänioikeus. Ajatuskanta ja tapa ovat lähentäneet yhteiskuntaluokkia toisiinsa. Tekijä toivoo kehityksen edelleenkin kulkevan tähän suuntaan.