RISTO SETÄN KIRJEET
Lasten hyödyksi
Helsingissä G. W. Edlund, kustantaja. 1882.
SISÄLLYS:
I. Koti II. Matkavaunut III. Ilmalaiva. IV. Purjelaiva. V. Erämaan laiva. VI. Höyryvaunu. VII. Aarniometsä. VIII. Farmi. IX. Sokerimaa. X. Teen saanti. XI. Sukelluskello. XII. Wuorikaivanto.
I.
Koti.
Rakkaat lapseni. Minä olen Risto setä. Kuka teistä tuntee minut? Te ehkä ette luule kenenkään teistä nähneenkään minua. Minä kun kuleskelen ympäri sinne tänne, oleskelen milloin missäkin, en koskaan jää mihinkään asumaan, sen vuoksi ehkä arvelette, ett'ette minua tunnekaan. Mutta juuri sentähden että niin paljon matkoilla olen, tunnen minä monta teistä. Niinpä minä, viimeksi matkatessani ——n kylän kautta, näin sinut, pikku Bertha; sinä leikitessäsi siinä pienten ystäviesi kanssa et minua huomannutkaan. Ja sinut, poikaseni, minä näin, kun kävin ——ssa; sinulla oli sillä kertaa vähä pahoja juonia ja minä kovin säikähdyin, sillä pahanelkisistä lapsista en ensinkään pidä. Toivon sinun toiste olevasi paremman, sillä muuten en tahdo setäsi olla, ja kuitenkin niin mielelläni kuulen sinun sanovan minua Risto setäksi. Jos matkoillani näen jotakin, josta luulisin olevan iloa pienille ystävilleni, minäpä heti ajattelen: oi olisivatpa he nyt kaikki tässä ympärilläni. Welhomiehiä en ole enkä siis voi loihtia teitä kaikkia luokseni, sillä Risto setä vaan olenkin; mutta kirjoittamaan olen Jumalan kiitos oppinut ja senpä vuoksi saatan teille kertoa matkoistani. Kirjeet tavallisesti pannaan kuverttiin eli kuorteesen, siihen sitte päällekirjoitus ja lähetetään postiin. Mutta niin kirje tulee vaan yhdelle hengelle, sille vaan, kenen nimi on päällekirjoitettuna. Minä taas tahdon kirjoittaa hyvin monelle lapselle yht'aikaa. Mitenkä siinä pitää tehdä? No näin: lähetän kirjeet kirjanpainajalle, hän ne, niinkuin sitä sanotaan, latoo (kirjapainossa pitää teidän välttämättömästi kerta käymänne) ja sillä tapaa saan monta sataa ihan yhtäläistä kirjettä, joita kuin monta lasta hyvänsä saattaa lukea.
Mutta ennenkuin rupean juttelemaan matkoistani, niin ensin puhun, ken Risto setä on.
Minä olen melkein yhtä vanha kuin isänne tahi se setänne, josta parhaasti pidätte; mutta en aina niin vanha ole ollut, vaan yhtä pieni ja nuori kuin tekin. Isäni oli maanviljelijä, s.o. hänellä oli oma maatila ynnä muutamia huonerakennuksia, ja niiden joukossa kaksi myllyä, toinen vesi-, toinen tuulimylly. Mylläri hän ei kuitenkaan ollut, vaan kumpaistakin myllyä hoiti oma myllärinsä; itse hän toimitti maansa viljelystä ja askaroitsi aamusta varhain iltaan myöhään. Me asuimme vesimyllyllä; emme toki siinä huoneessa, missä jauhoja jauhettiin ja missä jyryltä ja kolkkinalta ei omaa puhettaankaan kuullut, vaan vähäisessä huoneuksessa ihan myllyn vieressä. Siinä huoneessa oli, kuten ainakin, neljä puolta; yksi puoli antoi vesimyllylle päin, toinen karjapihaa kohden, kolmas vähään tarhaseen päin, jossa meidän kaikki kanat kävelivät, ja neljäs oli puutarhaan päin, joka oli hyvin suuri ja jonka läpitse juoksi joki, sama joki, joka vesimyllyä käytti. Ajatelkaapas vaan, kuinka kauniilla paikkaa meidän pytinki oli! Kolmella puolen oli ikkunoita, puutarhaan, kanatarhaan ja karjapihaan päin, ja tämän takana kohosi mäen kumpu, jossa tuulimylly seisoi. Ettepä usko, ystäväiseni, kuinka paljo huvitusta minulle oli myllyistä. Joka päivä tuli kansaa läheisistä kylistä ja toi jyviä; mikä tuli soutaen pitkin jokea pienellä ruuhella ja siinä joitakuita jyväpussia; kellä oli käsirattaat, joita itse veti; kutka taas ajoivat suuria kuormia, joita oli härkiä tahi hevosia vetämässä. Aina oli jotakin merkillistä nähtävänä, sillä hevosista, veneistä tahi muusta kaikenlaisesta on aina huvia lapsille, ja Risto setä oli silloin pikkuinen poika. — Mäen takana oli kaupunki ja siinä koulu. Lukemaan ja kirjoittamaan opetti äitini minua; mutta kuusivuotiaaksi tultuani tehtiin minusta koulupoika. Sain pienen laukun kirjojani varten ja opettajan luoksi saattoi minua isäni, joka minut kouluun oli ilmoittanut. Minä nyt kävin kaikki arkipäivät koulussa ja joka sunnuntaina vanhempieni kanssa kirkossa, kaupunkiin vei kaksi tietä, toinen mukavampi, vaan pitempi ympäri kaartaen, toinen hankalampi, vaan lyhyempi, mäen poikki tuulimyllyn sivutse; aina läksin tätä jälkimmäistä, sillä niin saatoin yksin tein pistäytä katsomassa mylläri Jaakkoakin.