»Kaikki he nyt tekevät affairea tuosta tytöstä», sanoi everstinna hiljaa miehellensä. »Juuri kuin hän olisikin jotakin — pyh! — En ymmärrä, että lankonikin viitsii. Miehet nyt aivan pilaavat tytön. Hän kyllä coquetteeraa jo ilmankin.»
»Ei ensinkään; juuri hänen suora, luonnollinen olentonsa tekee hänet erittäin viehättäväksi», vastasi eversti.
Patrunessa tuli samassa pyytämään kälyänsä ja muita vieraitansa ottamaan jälkiruokaa, ja everstinna meni ensiksi, kuten arvonsa tunteneen ainakin on tapana, jotta muut sitte vähitellen myöskin voisivat lähestyä makeisruokavatia.
Eineen jälkeen mentiin kansakoululle, johon nyt tuli Ihalan alustalaisia lapsineen. Juhlasaliin kokoonnuttiin määrätyllä tunnilla. Ensiksi veisattiin virsi: »Koko maa iloita mahtaa —» ja sen jälkeen piti Arvo lyhykäisen puheen, jossa hän lopulla rukoili, että opetuksesta, joka koulussa oli jaettava, karttuisi nuorelle, kasvavalle kansalle siunausta.
Sitte oli kahvipöytä asetettu toiseen huoneeseen, jossa alustalaisille tarjottiin kahvia vehnästen kera. Siinä nyt Helvi ja Iiri kaatoivat kahvia ja Lilli sekä Selja jakelivat vehnäsiä.
Pikku tytöt, joka olivat kuulleet, että koulun tuleva opettajatarkin oli
Ihalassa, kyselivät nyt toisiltaan: »Kukahan noista on opettajatar?»
Nummen Taava, eräs pieni tyttö, osotti sormellaan Helviä ja sanoi:
»Näethän sen, että tuo on opettaja — se on vanhin ja vakavin.»
»Tuon minä tahtoisin opettajaksi», virkkoi Salomäen Miina, »tuon, jolla on punainen hame ja suuret, kauniit silmät».
Iiri, jota Miina juuri tarkoitti, läheni tyttösiä sanoen ystävällisesti:
»Mitä te nyt pakinoitsette?»
Miina, ollen häpeillään, painoi päänsä alas niin, että hänen tuskin kahta tuumaa pitkät palmikkonsa nousivat pystyyn, ja vastasi hiljaa: »Ei niin mitään.» Mutta myllärin Manu, joka oli rohkea poika, virkkoi: