»Kyllä minä jo kauan olen aavistanut, kuka hän on, ja luulen, että olet hyvin valinnut», sanoi patrunessa.
Arvo ei puhunut mitään, vaan asteli pari kertaa lattian poikki ja lähti sitte ulos kävelemään.
* * * * *
Toukokuu oli loppupuolella ja luonto kokonaan uudistunut. Puut, pensaat ja nurmet olivat uuteen viheriään pukuun verhoutuneet. Ihalan lahden väreilevät aallot kimaltelivat auringon loisteessa kuten tähdet, ja linnut livertelivät rannan lehtipuissa.
Tätä kaunista luontoa Iiri par'aikaa ihaili avatun ikkunan ääressä. Koululapsilla oli lupaa, ja Iiri, vaikka hän kouluansa rakastikin, tunsi nyt kuitenkin itsensä erittäin vapaaksi. Uuteen eloon virkistynyt luonto varmaan myöskin vaikutti häneen. Joku tuli kyökkiin, ja Leena riensi Iirin luo kirje kädessä.
»Kirje! Mistä?» huudahti Iiri.
»Ihalan Sere sen toi. Oli kai postissa tullut.»
»Tämä on Seljalta», sanoi Iiri. Leena meni toimiinsa, ja Iiri aukaisi kirjeensä. Selja kirjoitti:
»Kaivattu ystäväni!
Nyt, kun kesä jo pitkillä askeleilla lähenee ja lintuparvet toinen toisensa perään rientävät tänne pohjolaan, rupean minäkin malttamattomasti odottamaan sinua kotiin, että saisimme taas yhdessä kävellä Orjankalliolle ja soudella lahdella y. m. Mutta miksikä sinä et enää milloinkaan kirjoita, että halajat kotiin? Aina vain ilmoitat viihtyväsi *erittäin* hyvin. Minä en ymmärrä, kuinka tuo koulutyö saattaa olla niin erinomaisen hupaista. Kunpa vain ei siihen viihtymiseen olisi jokin muu syy — — —