Jättäen kaikki huolensa Jumalan haltuun vaipui Hely väsyneenä makeaan uneen uudessa kodissaan.
KOLMASKOLMATTA LUKU
Kesä oli mennyt, elokuu oli loppupuolella. Pelloilla näkyi kuhilaita joka haaralla. Hely oli hyvin tullut toimeen suutarinlesken luona. Se vain välistä häntä huolestutti, että Mauri juoksi Juskan perässä kaikkialle ja usein loukkasi itsensä, kun yritti kiivetä paikkoihin, joihin hän ei saattanut päästä, vaikka Juska pääsi. Lähellä suutarinlesken asuntoa oli talojen välissä vainiotilkku, jonka vuoksi siinä myöskin oli maantienveräjä. Kun matkustavaiset ajoivat kylän läpi, täytyi heidän siis tässä kohden vähentää vauhtia, ja milloin vain vaunut siitä menivät, niin pojat heti kiirehtivät päästäksensä vaunujen taa. Jokainen äiti ymmärtää, että tämä Helyä huolestutti. Hän oli kyllä kieltänyt poikaansa, mutta kun Juska meni edellä, ei Maurikaan kieltoa muistanut.
Eräänä päivänä, kun Mauri leikki kivillä ja kuusenkävyillä sisällä ja Hely ompeli, tuli leski ulkoa ja sanoi: »Olipa hyvä, että poika oli sisällä, sillä nuori patruuna ajoi juuri tästä ohitse semmoista vauhtia, että jos poika olisi maantiellä ollut, niin pian olisi saattanut joutua hevosen jalkoihin. Kuulin tuolla kylässä, että patruuna meni morsiantansa noutamaan. Kaikkialla nyt puhutaan, että hän ja opettajatar ovat kihloissa. Sanotaan, että keväästä asti ovat olleet, vaikka siitä nyt vasta on ruvettu puhumaan.»
Hely ei vastannut tähän mitään. Hän kävi hirveän kalpeaksi ja sanoi voivansa pahoin sekä meni heti pitkäkseen vuoteellensa.
Leski ihmetteli, mikä häneen nyt noin äkkiä tuli, ja sanoi: »Se on varmaankin kohtausta, ei mikään muu niin äkkiä ota kiinni.»
Mutta Hely kyllä tiesi, mikä otti kiinni. »Iirikö menee tuohon sukuun?» — ajatteli hän. »Siis on Mauri taas ilman hoitajaa, jos äiti kuolee. Ihalaanko Mauri? Ei, ei milloinkaan! Iiri saisi hävetä koko elinaikansa sisarensa tähden, ja kaikki ihmiset sanoisivat: 'Tuo on isätön lapsi.' — Kauas täältä pitää Mauri vietämän. Martin luona tulee hänestä kelvollinen talonpoika, ja Hanna on hyvä ihminen, hän kyllä Maurin äidiksi rupeaa.»
Parin päivän kuluttua oli Hely taas toipunut. Hän istui portailla ompelemassa, sillä ilma oli lämmin; Juska ja Mauri juoksentelivat pihassa.
Samassa kuului maantieltä ratasten jytinää ja vaunut ajoivat hiljakseen ohitse. Hely katsoi vaunuissa istuviin ja kävi lumivalkeaksi. Lapset juoksivat maantielle, ja Hely tahtoi huutaa heitä pois, mutta hän oli kuten kivettynyt eikä saanut sanaa suustaan. Vaunuissa istui Aksel ja hänen morsiamensa Ragnhild. Juska kiipesi vaunujen taa ja Mauri, joka ei jaksanut kiivetä juoksi perässä, pitäen kiinni vaunuista.
»Pois sieltä takaa!» huusi ajaja, mutta Juska ei mennyt pois. Aksel sieppasi kiivaasti ajajalta piiskan ja huimasi sillä vaunujen taa. Silloin Mauri kovasti rupesi huutamaan, sillä piiskan sivallus oli sattunut häneen, joka juoksi vaunujen vieressä, eikä ulottunutkaan Juskaan. Kimeä hätähuuto kuului myöskin suutarinlesken portailta. Hely oli kuullessaan lapsensa äänen päässyt kivettyneestä tilastaan. Hän kirkasi ensin ja juoksi sitte, aavistaen mitä hirveintä, maantielle. Päästyänsä vaunujen luo, jotka nyt seisahtuivat, koska ajaja meni porttia avaamaan, kohtasi hänen katseensa Akselin. Mitä kaikkea Aksel näki noissa mustissa silmissä, sitä en tiedä, mutta varma on, että hänen täytyi luoda silmänsä maahan päin. Hely otti syliinsä itkevän Maurin ja riensi kotiin, mutta Aksel sanoi lujasti palvelijalle: »Aja!» Vaan kun hevoset läksivät liikkeelle, huudahti Ragnhild: »Aksel, älä anna hänen ajaa, minä tahdon mennä katsomaan tuota lasta, miten hänen laitansa on.»